perjantai 22. maaliskuuta 2019

Vaihto-opintoihin pakkaaminen

Ennen vaihtoonlähtöä googlailin intensiivisesti koko kesän kaikenmaailman pakkauslistoja vaihtoa varten. Katselin vlogeja ja luin blogeja, joista oli ehdottomasti kyllä apua. Suomeksi löytyy harmittavan vähän tällaisia listoja, joten päätin osallistua talkoisiin! Tässä seuraa siis pitkä postaus siitä, mitä mulla ihan tosissaan oli mukana viiden kuukauden vaihtoon, joka kattoi niin loppukesän helteet kuin talven pikkupakkasetkin. Postauksen lopussa pohdin myös, että mitä olisin toivonut ottaneeni mukaan ja sitä olisi taas voinut jättää matkasta.

Millä vein tavarani?

Vaihtoon pakkaaminen oli prosessi senkin takia, että me pakattiin iso osa meidän irtotavarasta kahdeksaantoista laatikkoon kellarikomeroon, sillä asunto jälleenvuokrattiin viideksi kuukaudeksi. Viimeisenä iltana mä tuskailin tavaran kanssa, sillä kilot alkoivat uhkaavasti tulla vastaan eikä asuntoon oikein voinut jättää mitään. Ruumaan meni siis iso matkalaukku (72x48x28cm, tyhjäpaino vajaa 5 kg) ja käsimatkatavarana mulla oli Ospreyn 40 litrainen reppu sekä "personal itemina" kangaskassi. Ruumamatkatavaran kilorajoitus oli 23kg, mikä siis tuli vastaan ennemmin kuin matkalaukun mitat. Sama kävi käsimatkatavaran kanssa ja päädyinkin käyttämään tuota kangaskassia melko luovasti ja kippasin sinne about kaiken mikä ei muualle mahtunut. Loppujen lopuksi ruumalaukku painoi 22,3 kiloa, eli jotain sinne olisi voinut vielä laittaakin. Käsimatkatavara puolestaan oli ylipainoinen, mutta sieltä olisi voinut ottaa läppärin tarvittaessa pois ja siirtää kangaskassiin punnituksen ajaksi, jollaista ei siis missään kohtaa ollut. Takaisinpäin laitoin tuon Ospreynkin ruumaan.



Vaatteet ja asusteet

Koitan jaotella näitä jotenkin ryhmittäin, mutta kaikki ryhmät eivät ole niin selkeärajaisia.

"Sisävaatteet"

  • Seitsemän mekkoa. Mekot on mun vaatekaapin kulmakivi ja siksi mulla olikin niitä mukana "yksi viikon jokaiselle päivälle." Tässä ehkä painotan sitä, että oikeasti miettii mitä vaatteita käyttää Suomessa, koska muuten harmittaa että on ihan vääriä juttuja mukana.
  • Kolme hametta ja yksi trikoinen alushame.
  • Pitkähihainen.
  • T-paita.
  • Neljä lyhyttä toppia.
  • Kaksi pitkää toppia.
  • Kaksi neuletta.
  • Viitta.
  • Villapaita.
  • Ohut bleiseri.
  • Villasukat.
  • Kaksi yöpaitaa.
  • Leggingssit. Näitä ostin lähes samantien kahdet lisää.
  • Alusvaatteita reilun kahden viikon tarpeiksi

Ulkovaatteet ja kengät

  • Ohut välikausitakki.
  • Villainen pitkä talvitakki.
  • Ulkohousut.
  • Huopahattu.
  • Hellehattu.
  • Pipo.
  • Neulepanta.
  • Kahdet lapaset.
  • Sormikkaat.
  • Villainen kaulahuivi.
  • Trikoinen kaulahuivi.
  • Ohut huivi esim. pään suojaksi.
  • Nilkkurit.
  • Lenkkarit.
  • Tennarit.

Liikuntavaatteet

  • Kahdet leggingssit.
  • Kolmet urheiluliivit.
  • Kaksi t-paitaa.
  • Bikinit.
  • Sisäliikuntakengät.

Asusteet

  • Reppu. Tähän mahtuu niin läppäri kuin vesipullo ja liikuntavarusteetkin.
  • Kaksi pikkulaukkua.
  • Kaksi  vyötä.
  • Neljä kaulakorua
  • Yhdettoista korvakorut.
  • Rannekoru.

Sälä


Tälle ryhmälle on hankalaa keksiä varsinaista nimeä, mutta tällä tarkoitan nyt kaikkea sitä sälää mikä ei ole vaatteita, elektroniikkaa tai kosmetiikkaa. Ja tämä onkin pitkä lista.



Paperituotteet yms. (pari ylintä riviä vasemmalta)

  • Pari vihkoa, esim. päiväkirja- ja muistiinpanokäyttöön.
  • Bullet journal. Kalenteri ja ajanhallintaväline, kuvassa ylhäällä vasemmalla oleva musta muistikirja.
  • Penaali, kyniä (kuulakärki-, lyijy-, muste-, puuväri-tussi-) viivotin, terotin yms.
  • Laskin. Luulin tarvitsevani tätä talouskursseilla.
  • Suomi-ranska ja ranska-suomi sanakirjat.
  • Ranskan kielioppikirja (puuttuu kuvasta).
  • Ristikkolehti.
  • Pari suomenkielistä pokkaria.
  • Valokuvia. Eksyneet kuvassa oikeaan alakulmaan.

    Matkailutarvikkeet (oikea reuna)

    • Matkalaukkuvaaka.
    • Sadeviitta.
    • Matkapyyhe.
    • Unimaski.
    • Korvatulpat.
    • Tyhjä matkapullo esim. kosmetiikalle.
    • Termosmuki.
    • Spork eli luha eli lusikkahaarukka.
    • Silkkimakuupussi.
    • Matkapussukka, johon menee esim. passi.
    • "Pakkauskuutioita". Ikean halpisversioita pakkauspusukoista, joihin voi lajitella asiat matkalaukussa.
    • Erillinen sadesuoja Osprey-repulle.
    • Lukko.

    Tarvikkeet (vasen alakulma)

    • Kaksi kangaskassia.
    • Kestohedelmäpusseja.
    • Pesupussi.
    • Pari lankarullaa ja neula.
    • Kuminauhaa.
    • Mittanauha.
    • Sakset. Yksi parhaista mukaan otetuista asioista, näitä tarvitsee koko ajan, ehkä jo ennen kuin pääsee ensimmäisen kerran kauppaan.
    • Kenkälankki.
    • Heijastimia.
    • Silmälasien puhdistuspyyhkeitä.
    • Varasilmälasit. Mä olen valitettavasti sen verran sokea, että kun nyt vanhat silmälasit vielä löytyy, niin ajattelin, että on parempi ottaa mukaan kuin katua.
    • Silmälasikotelo.
    • Aurinkolasit.
    • Niskalenkki aurinko-/silmälaseille.
    • Meikkipusseja sälän säilytykseen.

    Kosmetiikka

    Kun mä lähden pieneenkin reissuun, mulla tuppaa olemaan pitkä lista kosmetiikkaa ja muuta sellaista mukana. Koitinkin typistää tätä listaa, mutta onnistuin lähinnä tuotteiden koossa, en niiden määrässä. Esimerkiksi lääkkeitä halusin ottaa mukaan, sillä olin aivan varma, että saan flunssan heti kun stressi laskee, ja näin tosiaan kävi ja siksi oli kiva, että oli omia troppeja mukana.

    • Sähköhammasharja ja vaihtopäitä.
    • Manuaalinen hammasharja.
    • Minihammastahna.
    • Hammaslankain ja vaihtopäitä.
    • Kuudet piilarit.
    • Piilarineste.
    • Palashampoo.
    • Suihkusaippua.
    • Deodorantti.
    • Meikit: meikkivoide, puuteri, poskipuna, ripsiväri, kulmaväri, luomiväri, huulipuna.
    • Pari kynsilakkaa.
    • Ekoglittereitä ja vaselliini.
    • Särkylääkettä, Heinixiä, närästyslääkettä, Strepsilsiä yms.
    • Silmätippoja.
    • Kuumemittari.
    • Kylmägeeli.
    • Muutama laastari ja rakkolaastari.
    • Kynsisakset.
    • Hiusharja.
    • Pinnejä ja ponnareita.
    • Perusrasva.
    • Topsipuikkoja.

    Elektroniikka muu tärkeä

    • Läppäri.
    • Puhelin ja laturi.
    • Power bank ja laturi.
    • Kuulokkeet.
    • Kamera.
    • Passi.
    • Lompakko. Mukana kaikki tärkeät kortin Eurooppalaisesta sairasvakuutuskortista yksityiseen matkavakuutuskorttiin ja pankkikorttin.
    • Kolikkokukkaro.
    • Kansio, jossa tärkeät paperit, kuten passikopiot, kopiot korteista, vaihtoon liittyvät todistukset yms.

    Mitä olisi voinut jättää Suomeen?

    Mun lista on pitkä kuin mikä ja näin kotiinpalattua pystyn sanomaan, mitä olisi voinut jättää kotiin. "Sisävaatteita" ei ollut ihan hirveätä määrää, mutta silti vaihdossakin löytyi ne mukavimmat ja omimmat vaatteet, jotka hakeutui päälle useimmiten. En suoraltaan osaa sanoa, että jokin näistä vaatteista suoraan olisi ollut turha, mutta jos vielä päädyn pidemmäksi ajaksi ulkomaille, otan varmasti vähemmän vaatetta mukaan. Ulkohousuja en käyttänyt kertaakaan ja toisia tennareita en osaa käyttää aktiivisesti Suomessakaan, eli ne olisi voinut jättää matkasta.

    Lisäksi liikuntavaatteita oli melko paljon siihen nähden, että liikuin lähinnä kotona, jolloin vaatteiden laadulla (ja puhtaudella) ei ole niin paljon väliä kuin muiden seurassa ollessa. Mutta tätä en voinut tietää lähtiessä, sillä käyn Suomessa aktiivisesti ryhmäliikuntatunneilla.

    Säläosiossa on paljon, mitä ilman olisin pärjännyt, mutta mitkä oli kyllä tosi kiva olla. Esimerkiksi silkkimakuupussi, jota käytin vain ensimmäisenä yönä ja matkalaukkuvaaka.

    Kameraa en päätynyt käyttämään oikeastaan ollenkaan. Arvoin viimeiseen päivään asti, että otanko sen ja lopulta päädyin ottamaan, lähinnä siksi, koska ajattelin katuvani, jos en ota. Veikkaan, että näin olisikin käynyt, eli kamera-asiassa ei ollut varsinaista hyvää ratkaisua.


    Mitä olisin toivonut tuoneeni mukanani?


    • Suomi-ranska-suomi-sanakirja. Mulla on siis erilliset suomi-ranska- ja ranska-suomi-sanakirjat, jotka on ostettu joskus vuosituhannen alussa. Nämä kirjat painavat yhteensä enemmän kuin yksiin kansiin sidottu kaksikielinen sanakirja, mutta olisi ollut turhaa ostaa uusi, kun kyseinen painos edelleen kuitenkin on ihan toimiva.
    • Sateenvarjo. Sateenvarjoja saa tietysti joka paikasta, ja siihen luotinkin, mutta toisaalta näitä olisi Suomessa ollut useampia, joten tuntui turhalta ostaa uusi (vaikka siis ostinkin).
    • Sandaalit. Mä olen jo pari vuotta meinannut ostaa suihkusandaalit, joita voi käyttää esimerkiksi hostelleissa, mutta en ole saanut aikaiseksi. Strasbourgissa sain vihdoin lokakuun puolivälissä sandaalit ostettua, mutta olisi ollut helpompaa omistaa ne jo alusta asti, esimerkiksi pyykinpesumatkoja varten.
    • Päiväreppu. Mä ajattelin pärjääväni "arkirepullani", kangaskasseilla ja pienellä olkalaukulla, mutta reissuilla arkireppua pienempi päiväreppu olisi ollut tosi hyvä juttu. Päädyin hankkimaan uuden, mikä oli loppujen lopuksi ihan hyvä, sillä nyt meidän kahden hengen taloudessa on päiväreppuja kaksi.
    • (Jatkojohto). Mä mietin monta kertaa, että jatkojohto olisi voinut olla hyvä, mutta toisaalta pärjäsin ihan hyvin ilmankin.

    Lisäksi voi miettiä, että olisiko ollut järkevämpää viedä esimerkiksi peitto ja tyyny pussilakanasetteineen Suomesta, kuin ostaa ne Strasbourgista. Toisaalta tein sitten niin, että otin paljon vaihdossa ostettua kotitavaraa Suomeen, jossa niille myös on käyttöä.

    -------------

    Noniin huh, tämän kilometripostauksen aloitin jo lokakuussa ja nyt maaliskuussa vihdoin saan sen julkaistua. Joku tietysti lähtee kolmen kuukauden vaihtoon kolmen matkalaukun kanssa ja toinen vuodeksi yksi rinkka mukanaan ja aikilla meillä on omat tarpeet ja tavarat, jotka haluaa ottaa mukaan. Toivottavasti mun lista antaa kuitenkin edes jollain tasolla kuvaa siitä, millaisella varastolla voi pärjätä.

    Ei kommentteja:

    Lähetä kommentti