keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Viimeinen viikko ja loppukiri

Mä olen nyt matkalla Suomeen, mikä tuntuu kyllä aivan uskomattomalta. Samalla viisi kuukautta on hujahtanut hetkessä, vaikka tosaalta tuntuu, että siitä on ikuisuus, kun painoin kotioven kiinni Suomessa. 

Viime viikolla mä päätin vihdoin toteuttaa sen, mistä olin haaveillut jo ennen Strasbourgiin tulemista, eli menin maanantaina vierailulle Europarlamenttiin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai miten se oli. Kierrokset ovat maksuttomia ja niitä järjestetään lähes päivittäin, eli nopeallakin vierailulla voi löytää itselleen sopivan ajan käydä tutustumassa meppien työhön. 



Iso osa kierroksista on audiokierroksia, eli siinä kuljetaan ryhmässä, mutta mennään istuntosaliin kuuntelemaan selostus kuulokkeista. Valittavana ovat kaikki EU:n viralliset kielet, eli opastuksen siis saa myös suomeksi. Harvoin tällaisissa jutuissa on valittavana suomen kieli, mutta esimerkiksi ei kiinaa ollenkaan. Mä tapasin omalla kierroksellani oululaisen opiskelijaporukan, jotka olivat tulleet Saksan puolelta opiskelureissunsa jälkeen Strasbourgiin lomalle, ja olikin hauska vaihtaa Suomi-kuulumisia juuri paluun kynnyksellä.



Tiistaina puolestaan järjestettiin paikallisen Erasmus-verkoston retki Strasbourgin kansalliseen teatteriin. Ohjelmassa oli I am Europe -niminen esitys, joka oli pääosin ranskaksi ja jonkin verran englanniksi, mutta myös muita kieliä, kuten arabiaa ja kroattia, käytettiin. Esityksen keskiössä oli eurooppalaisuus ja sen tuomat haasteet ja mahdollisuudet - teemoina oli mm. rajat, identiteetti, nationalismi sekä globaalit katastrofit. Esityksessä sekoitettiin näyttelemistä, laulamista sekä tanssi- ja puhetaidetta. Mä ymmärsin esityksestä pitkälti kaiken, mutta siinä oli myös pitkiä ranskankielisiä monlogeja, joita oli välillä vaikea ymmärtää kokonaan. Kaikki ei-ranskankieliset osuudet tekstitettiin ja heijastettiin näyttämön yläpuolelle. Esitys oli Falk Richterin käsialaa, mutta ilmeisestki kahdenksanhenkinen näyttelijätyöryhmä oli ollut paljon mukana sen työstämisessä, sillä esityksessä kuultiin paljon omakohtaisia kokemuksia.

Loppuviikon olinkin tosiaan Sveitsissä, josta tulin pois sunnuntaina ja sitten alkoikin armoton pakkaaminen ja siivoaminen. Varsinaisia byrokraattisia juttuja ei oikeaataan ollut, piti vain hakea allekirjoitus yliopistolta vaihtoaikatodistukseen, mutta jos olisin tehnyt sopimuksia esimerkiksi pankin tai puhelinliittymän muodossa, olisi nämä tietysti pitänyt purkaa. Mä olin aloittanut viime viikon alkuviikosta tavaroiden myymisen vähän laihoin tuloksin, mutta sain onneksi pari isoa juttua myytyä. Markkinat ovat tietysti vähän ylikuormittuneet, sillä samoja kuppeja, mitä mä yritin myydä ja kaikki muutkin yrittävät myydä, saa Ikeasta 50 sentillä.

Loput tavarat, ruoat mukaanlukien,  vein asuntolan aulaan ja jätin viereen lapun, jossa kehotettiin ottamaan tavaraa, ja että lupaan viedä jäljelle jäävät pois päivää ennen lähtöäni. Kaikki katosikin hyvää vauhtia ja koska lappu oli kuitenkin jäljellä, uskon, että ne menivät käyttöön eikä siivojan roskapussiin.

Kuvankaappaus mun Facebook-ilmoituksesta
Loppujen lopuksi mulle ei tullut mitenkään erityisen kiire, mikä oli ihanaa, koska usein mulla on taipumus jättää asiat viimetippaan. Sunnuntai-iltana päätin, että mitkä tavarat vien aulaan vapaasti otettaviksi, maanantaina pakkasin ja aloitin vähän siivoamaan ja tiistaina lähinnä siivosin 24 neliöistä yksiötäni niillä heikoilla välineillä, mitä mulla viiden kuukauden aikana oli kerääntynyt.

Mä pyörittelin ensin mielessäni, että tulisin takaisin Suomeen lentämättä, mutta tajuttuani tavaran määrän, päätin olla mukavuudenhaluinen. Mä otin ensin bussin Strasbourgista Frankfurtiin ja jo  reilun puolen tunnin kävelymatka bussiasemalle 40 kilon laukkujeni kanssa oli melko ikävä kokemus. Mä en voinut ottaa ratikkaa, koska mun piti käydä palauttamassa auntoni avaimet ja palautuspaikka oli juuri puolivälissä matkaa ja ratikkapysäkeille kävely olisi lisännyt matkaa. Normaalisti mun olisi ensin pitänyt varata itselleni siivoustarkastus ja sitten hyväksynnän saatuani lähteä saman tien palauttamaan avainta. Koska mun bussi lähti niin aikaisin, kävin vain palauttamassa avaimen ja joku käy tarkastamassa asunnon myöhemmin, täytyy vain toivoa, että siellä on kaikki kunnossa, otin tietty kuvia ja muuta varmuuden vuoksi.


Nyt mä odottelenkin Frankfurtissa lentoa. Päivästä tulee tosi pitkä, sillä halusin varmuuden vuoksi lähteä hyvissä ajoin Strasbourgista, bussimatka kesti kuitenkin neljä tuntia ja yhteensä bussin reitti on seitsemän tuntia, joten myöhästymisiä voi aina tapahtua. Frankfurtin lentokenttä on myös niin iso, että täällä kannattaa varata aikaa. Mulla on sen verran matkatavaroita,  että tuli lähes samanhintaiseksi ostaa SAS Plus -luokan lippu (174e Frankfurt-Helsinki välilaskulla Arlandassa), johon kuuluu kaksi ruumamatkatavaraa, kuin tavallinen lippu kahdella ruumamatkatavaralla ja tähän SAS Plus -lippuun kuuluu pääsy myös Business Loungeen, joten odotusaika menee mukavammin.

Tämä alla oleva kuva on yksi viimeisiä Strasbourg-kuvia. Se on otettu bussiasemalla tänä aamuna ja siinä lukee "HELSINKI 2010 KM". Vaikka mä olinkin nähnyt tän kyltin jo aiemmin, oli siinä aivan erilainen hohtonsa tänään.


maanantai 28. tammikuuta 2019

Neljä päivää Sveitsissä

Mä päätin vielä viimeisellä kokonaisella viikollani lähteä neljäksi yöksi Sveitsiin. Kaupungeiksi valikoituivat Basel ja Zürich, sillä niihin pääsee kätevästi bussilla Strasbourgista, minkä lisäksi kävin "päiväretkellä" Luzernissa.

Sveitsi on 8,5 miljoonan asukkaan liittovaltio, jonka osavaltioita kutsutaan kanttoneiksi. Sveitsin pääkaupunki on muodollisesti Bern, mutta lähtökohtaisesti kaikki sen alueet ovat samanarvoisia ja maan sisällä sillä ei varsinaisesti ole pääkaupunkia ollenkaan. Sveitsin valuutta on Sveitsin frangi (CHF) jonka kurssi on lähes sama USA:n dollarin kanssa ja yksi CHF on puolestaan noin 0,9 euroa. Monissa paikoissa olisi pystynyt maksamaan myös euroilla ja dollareilla kurssilla 1:1. Sveitsi ei ole EU-maa eikä se kuulu Euroopan talousalueeseen, mutta Euroopan vapaakauppajärestöön (EFTA) kyllä. Koska Sveitsi ei ole ETA-maa, maksavat siellä puhelut ja netin käyttö ylimääräistä, mutta langattomia verkkoja löytyy paljon.


Ensimmäisenä suuntasin keskiviikkoaamuna Baseliin, joka sijaitsee kolmen tunnin bussimatkan päässä Strasbourgista aivan Ranskan rajan tuntumassa ja on Sveitsin kolmanneksi suurin kaupunki. Baselissa oli tosi hyvä sää ja paljon ihmisiä liikkeellä, sillä oli lounasaika ja mäkin suuntasin melkein heti syömään wokkia. Hostellille sai kirjautua kello 16 ja olinkin siellä jo hetkeä aiemmin. Majoituin Basel BackPack -hostellissa, joka oli suhteellisen iso ja viihtyisä. Maksoin sängysyä kahdeksan hengen dormissa noin 28,5 euroa yöltä. Baselin erikoisuutena on se, että majoitusten hintaan kuuluu Basel-kortit, joilla saa matkustaa maksuttta julkisessa liikenteessä ja joilla myös saa alennuksia esimerkiksi museoista. Tämä on toki sisäänleivottu majoituksen hintaan, mutta oli kiva lisä ja liikuinkin paljon raitiovaunuilla, vaikka käveltyäkin tuli monia kilometrejä.


Torstai oli tehopäivä, sillä listalla oli kolme museota ja kolme nähtävyyttä. Ensimnäisenä menin elektronisen taiteen museoon, joka oli ehkä kummallisin museo, jossa olen ikinä ollut. Sisäänpääsy olo kuitenkin klo 12-13, eli museon ensimmäisen aukiolotunnin, maksuton, joten ei haitannut, että kävin siellä. Museo oli melko pieni ja siellä oli nimensä mukaisesti (nyky)taidetta, johon oli tavalla tai toisella käytetty elektroniikkaa.



Basel sijaitsee tosiaan aivan Ranskan rajalla, mutta yhtä lähellä on myös Saksa. Näiden kolmen maan rajat yhdistyvät Rein-joessa ja tälle on pystytetty muistomerkki Baseliin. Muistomerkki on satama-alueella eikä siellä ole oikeastaan muuta nähtävää kuin tämä patsas, joten varsinkin jos on tiukalla aikataululla, ei tämä mun mielestä todellakaan ole mikään pakollinen vierailukohde.
Vasemmalla näkyy Ranska ja sillan takana on Saksa.


Muistomerkille pitää kävellä lähimmältä ratikkapysäkiltä reilun kilometrin verran.

Muistomerkiltä hyppäsin ratikkaan ja hurautin kaupungintalolle, joka on ihan näyttävän näköinen punainen rakennus, ja siitä jatkoin Basler Münsterille, eli Baselin katedraalille, joka on yksi Baselin kuuluisimmista nähtävyyksistä. Olisin halunnut kiivetä kirkon torniin, mutta valitettavasti siaäänpääsy oli loppunut seitsemää minuuttia aiemmin, kello 15:30. Muutenkin Baselissa tuntui kaikki menevän tosi aikaisin kiinni. Päivä oli sen verran harmaa, että en ehkä menettänyt kovin paljon maisemassa ja säästin viisi frangia.



Pyörin myös hetken katedraalinen lähellä vanhassa kaupungissa. Ympäri Sveitsin on paljon suihkulähteitä, joissa on juomakelpoista vettä. Kuulemma osassa niistä vesi muuttuu toisinaan viiniksi esimerkiksk hääjuhlien yhteydessä.



Neljän aikaan suuntasin niin ikään vanhassa kaupungissa sijaitsevaan luonnontieteelliseen museoon. Sitä oli kehuttu paljon etukäteen, joten päätin testata sen, sillä siellä oli myös maksuttonan sisäänpääsyn tunti. Tässä museossa se on aukiolon viimeinen tunti tiistaista sunnuntaihin. Tunti riitti jotakuinkin koko pysyvän näyttelyn kiertämiseen samalla jonkin verran kuunnellen englanninkielistä audio-opastusta joka oli maksuton.




Baselissa suuntasin vielä kolmanteen museoon, joka on ihan vain Baselin taidemuseo. Sielläkin on maksuton sisäänpääsy viimeisenä aukiolotuntina eli 17-18. Tässä museossa on kaksi puolta: suoraan sisäänkäynniltä alkaa vanha puoli ja sisäänkäynniltä vasemmalta alkaa nykytaidepuoli. Mä en edes tajunnut tätä erottelua, vaan menin vahingossa nykytaidepuolelle, mutta olin iloinen tästä valinnasta, sillä nykytaide kiinnostaa mua enemmän.



Mä päätin vähän extemporee ottaa myös Luzernin mukaan käyntikohteisiini, sillä hostellissa tapaamani sveitsiläinen kehui tätä kaupunkia eikä pidä Zürichistä. Mun toiveena oli myös nähdä Alpit, minkä takia sveitsiläinen suositteli Luzernia. Torstaina otinkin junan kello 9 maissa Luzerniin, joka sijaitsee vajaan 1,5 tunnin matkan päässä Baselista.


Junamatkan aikana ohitettiin mm. järviä.
Luzernia kehutaan yhdeksi Sveitsin kauneimmista kaupungeista ja kaunis se kyllä olikin! Kaiken lisäksi Luzernissa oli upea auringonpaiste ja aivan kirkkaansininen taivas, minkä ansiosta näissä kuvissa jotenkin eri fiilis kuin muiden päivien kuvissa. Säälle ei tietenkään voi mitään, onneksi ei sentään satanut koko mun reissun aikana.


Yksi päänähtävyyksistä Luzernissa on juna-aseman vieressä oleva Euroopan vanhin puusilta Kapellbrücke eli Kappelisilta. Mä otin tästä sillasta varmaan sata kuvaa eri puolilta. Itse silta ei sykähdyttänyt niinkään, vaan sen ympärillä olevat talot, kirkko sekä takaa pilkottavat Alpit.





Mä kiipesin myös aikanaan kaupungin suojaksi rakennetun muurin päälle nähdäkseni Alpit paremmin. Valitettavasti juuri vuorten edessä oli sankka pilvikerros, vaikka taivas oli muuten sininen. Myös kirkas auringonpaiste haittasi näkyvyyttä, vaikka toisaalta auringosta ei ikinä (ainakaan talvella) saa valittaa. Tuolla muurin päällä on useita torneja joihin pääsee kiipeämään ilmeisesti maksutta, mutta valitettavasti ne ovat auki vain kesäisin, eli mulla jäi taas torniin kiipeäminen kokematta.


Onneksi vähän kauempaa pääsi kuitenkin ihastelemaan Alppien huippuja. Mä olen huomannut, että matkaillessa turtuu luontokohteisiin ja koska jo Suomen luonto on upea, tuntuu välillä hassulta mennä katselemaan järviä ulkomaille. Alpit kuitenkin tekivät muhun vaikutuksen, vaikka näinkin vain pienen osan hyvin kaukaa. Haluan ehdottomasti joskus päästä ihan Alpeille käymään.



Viiden tunnin Luzern-käväisyn jälkeen jatkoin puoli neljän aikaan bussilla matkaani Zürichiin. Siellä suuntasin samantien hostelliin, joka oli... kokemus. Majoituin Sos Budget Hotellissa (hah, nimessä tämän väitetään olevan vielä "hotelli"...), mutta käytännössä "hostelli" oli vain asunto, jonne oli tuotu kuusi kerrossänkyä kahteen huoneeseen. Lisäksi oli pieni keittokomero ja pöytä yhteisenä oleskelutilana. Maksoin tästä "hostellista" 28 euroa yöltä, eli lähes saman verran kuin Baselissa, jossa samalla rahalla sai kunnon hostellin. Sveitsi on toki kallis ja Zürich sen isoin kaupunki, mutta tämä oli kyllä omituisin hostellikokemus, missä olen ollut. Samantien sisään astuttua eteen lätkäistiin A4-paperillinen sääntöjä, jotka piti allekirjoittaa. Hostellista myös piti poistua 10-17 välisenä aikana (ei siis pitkään nukkumista) eikä sinne voinut tulla keskellä yötä. Onneksi asunto oli sentään ihan siisti, muuten olisi saattanut harmittaa vielä enemmän.

Lauantaina, eli mun viimeisenä kokonaisena päivänä mä lähdin ensimmäisena "ilmaiselle" kävelykierrokselle. Se ei ollut mun elämän paras kävelykierros, mutta ajoi asiansa, sain mm. tietää, että tuo alla oleva Pyhän Pietarin kirkon kello on Euroopan suurin kellotornissa oleva kello.



Kierros päättyi "suola- ja pippurisirotin" -kirkkolle eli Grossmünsterille. Lisänimensä se on saanut tornien muodostaan. Kierroksen loputtua mä päätin vihdoin kiivetä kirkontorniin, etenkin kun opiskelijalta se maksoi vain 2 frangia.

Grossmünsterin kirkontornit näkyvät lauantaimarkkinoiden takana.



Näistäkin kuvista näkee, että päivä oli taas tosi harmaa, mutta ei tosiaan onneksi satanut. Tämän takia harkitsin pitkään, että lähdenkö Zürichin omalle vuorelle Uetlibergille katsomaan maisemia. Onneksi lähdin, sillä jo junan ottaminen vuorelle oli oma kokemuksensa. Mä ostin jo aamulla 24 tunnin julkisen liikenteen lipun Zürichiin ja Uetlibergille päästäkseni mun piti ostaa vielä lisävyöhykkeen lippu, joka oli tunnin voimassa. Mä hyppäsin tähän junaan Triemlin junapysäkiltä, joka on viimeinen Zürichin vyöhykkeen pysäkki Uetlibergin junan reitillä, mutta jos haluaa tulla keskustasta asti tällä junalla, niin tunnin lippu ei riitä edestakaiseen matkaan. Päivälippu maksoi 8,8chf ja vyöhykelippu 4,4chf



Kuten arvasinkin, ylhäällä oli vielä harmaampaa kuin alhaalla. Alpit näkyivät juna-aseman tasolta paremmin kuin aivan vuoren huipulta 870 metriä merenpinnan yläpuolelta. Mutta kuten sanottua, retki Uetlibergille oli kokemus itsessään, sillä siellä oli melko paljon lunta, paikallisia laskemassa pulkilla ja paljon ulkoilijoita viettämässä lauantaita.


Iltapäivä alkoi kääntyä iltaan ja mä mietin, että mitä tekisin vielä Zürichissä enne pimeän tuloa (ja ennen kuin kaikki menee taas kiinni). Muistin, että kaupungissa on yksi erikoisuus, nimittäin maailman korkein pelkistä konteista tehty rakennus ja pitihän sitä käydä katsomassa. Kyseessä on siis Freitag-firman lippulaivamyymälä. Freitag tekee siis asusteita, erityisesti laukkuja, ilmeisesti kierrätetyistä pressuista, joten myymälän ulkonäkö sopii hyvin myymälän imagoon. Parasta oli, että myymälän katolle pääsi maksutta kiipeämään (täytyy mennä myymälän läpi, mikä tuntui vähän vaikealta, mutta myyjät ovat varmaan tottuneet tähän). Yhdeksän päällekäistä konttia kohoaa 26 metrin korkeuteen, mikä tuntui ehkä jopa korkeammalta todellisuudessa.



Freitagin myymälä sijaitsee muutenkin hauskannäköisellä alueella, jossa on pieniä putiikkeja, käsitöitä ja paljon koristeita. Alueen ihmettely olikin oikeastaan viimeinen asia, mitä Zürichissä tein, sillä sunnuntaina suuntasin suoraan hostellilta bussiasemalle ja aloitin neljän tunnin bussimatkan kohti Strasbourgia.


Sveitsi on kallis maa, sen varmasti jokainen tietää. Mä olin varautunut 350 euron budjettiin: majoitukset maksoivat 113 euroa ja siirtymiset kaupungista toiseen 36 euroa, eli yhteensä noin 150 euroa, minkä lisäksi olin laskenut jokaiselle päivälle 50 euron päiväbudjetin. Tämä kuitenkin alittui, sillä söin pääosin lounaan ulkona 12-14 euron hintaan ja muuten ostin ruokaa kaupasta (yleisimmin kaupasta nimeltä Coop, joka ei taida olla Sveitsin halvin, mutta näitä on joka paikassa) tai kävin Coop To Go -kahviotyyppisessä paikassa syömässä jotain pientä. Ruokailuihin menikin reilu 90 euroa. Tämän lisäksi käytin rahaa pääsymaksuihin ja julkiseen liikenteeseen, mutta niihinkin lopulta vain Zürichissä, ja yhteensä meni noin 20 euroa. Lopulta käytin siis noin 260 euroa tällä reissulla, mikä on ihan kohtuullinen summa, mutta Sveitsissä on kyllä helppo saada rahaa kulumaan: niin hotellit, ravintolat kuin tekeminen (esim. museot) voivat olla hyvin hintavia.

Yhteenvetona voisin sanoa, että Basel ja Luzern ihastuttivat, Zürich ei niinkään, mutta syytän tästä harmaata säätä, kisaväysymystä, hostellia sekä huonoja etukäteismielikuvia luonutta sveitsiläistä. Kaiken kaikkiaan mulla oli oikein onnistunut reissu ja mä olen iloinen, että päätin vielä lähteä matkalle, kun siihen oli mahdollisuus.

perjantai 25. tammikuuta 2019

Yksin vaihdossa

Oli kyse sitten opiskelijavaihdosta toisella asteella (yleisemmin lukio) tai kolmannella (yliopisto/amk), on ainakin mun mielikuvissa iloinen ja nauravainen vaihtariporukka, joka viettää paljon aikaa yhdessä, tekee matkoja ja tietysti bilettää - koska mitä muutakaan vaihdossa tehtäisiin. Mun vaihto ei ole vastannut ollenkaan tätä mielikuvaa ja mä olenkin viimeisen viiden kuukauden aikana ollut paljon yksin. Kaikille tämä ei tietenkään sovi, mutta vaikka mä olen ollut paljon yksin, onnekseni mä olen kuitenkin ollut hyvin vähän yksinäinen. 

Isoin syy ajoittaisiin yksinäisyydentunteisiin on varmasti ollut se, että mä olen täällä asunut ensimmäisen kerran elämässäni yksin. Ensimmäiset 19 vuotta asuin vanhemmilla, sitten vuoden kämppiksen kanssa ja viimeiset kolme vuotta avopuolison kanssa. Tähän olisi tietysti voinut vaikuttaa se, jos olisin asunut kämppisten kanssa. Tykkäsin kuitenkin omasta rauhasta ja yksinasumiskokeilusta (joka kyllä jatkuu Suomessakin, koska vain puolella talouden asukkaista loppuu vaihto tähän), vaikka etenkin aluksi oli vaikea tottua yksinolemiseen.

Asuntolassa on ollut vähän vaikea tutustua muihin, mutta siellä on järjestetty myös erityisiä illanviettoja.

Mulla ei myöskään ole oikeastaan koko elämäni aikana ollut sellaista tilannetta, että en olisi harrastanut mitään. Täällähän mulla on ollut vain kuoro kerran viikossa keskellä päivää, kun Suomessa olen toisinaan ollut joka ilta jossain harrastuksessa. Tämä vaikuttaa tietysti "luontevasti" eteen tuleviin sosiaalisiin tilanteisiin ja syvempien kaverisuhteiden luomiseen sekä tietysti siihen, että onko iltaisin kuinka paljon tekemistä.

Etenkin alkusyksystä vaihtareille järjestettiin paljon ohjelmaa, mm. linna- ja viininmaisteluretki.

Kun puhutaan matkustamisesta, osaltaan vaikuttaa se, että mun poikaystävä on ollut samassa maassa vaihdossa. Ollaan nähty useampi kerta ja tehty myös reissuja yhdessä, joten mun ei ole tarvinnut hakea matkaseuraa muualta. Musta on ollut hyvä, että oltiin vaihdossa samaan aikaan, eikä mua kaduta tämä ratkaisu yhtään. Tän lisäksi mä lähtökohtaisesti tykkään matkustaa yksin (sivuhuomiona: kirjoitan tätä sveitsiläisessä hostellissa, koska päätin lähteä vielä viimeiselle reissulle ennen vaihdon loppua - yksin), mikä tietysti vaikuttaa myös asiaan.

Lokakuinen yksin tehty reissu Luxemburgiin oli mun elämän parhaimpia.

Toki siis ihan henkilökemiat ja kiinnostuksenkohteet vaikuttavat siihen, kenen kanssa kaverustuu ja kenen ei. Mä olen jo aiemmin sanonut, että monet vaihtarit eivät joko osanneet tai jaksaneet puhua ranskaa, mikä ainakin mun kohdalla vaikeutti heihin tutustumista ja osalla tietysti oli mielessä lähinnä se baareissa käyminen, mikä taas ei niin mua kiinnosta. Toisaalta taas ranskalaiset vaikuttavat samalla tavalla hitaasti lämpeäviltä kuin suomalaisetkin, joten olisi tarvittu ehkä rohkeampia aloitteita tai pidempi aika, jotta olisi päässyt tutustumaan useampaan ranskalaiseen.

Vaikka mä olen ollut paljon yksin, niin olen kyllä tehnyt asioita muiden kanssa. Mulla on ollut kavereita vaihdossa ja olen käynyt lounailla, retkillä, baarissa, leffassa jne. Syksyn aikana oli paljon tekemistä ja jonkin yksittäisen viikonlopun lisäksi en muista kokeneeni itseäni yksinäiseksi ennen kuin nyt tammikuussa. Alkukuun luin tentteihin aika intensiivisesti, mutta sen jälkeen mulla ei ole ollut kovin paljon tekemistä. Kaikki mun kaveritkin ovat jo palanneet koteihinsa ja mä taas päätin jäädä vielä tammikuun loppuun asti, sillä meidän asunto vapautuu helmikuun alusta.

Iso kaveriporukka ei tietenkään takaa onnea, sillä ihminen voi olla muiden ympäröimänä, mutta silti yksinäinen. Musta on kuitenkin tärkeää nostaa myös tätä näkökulmaa esiin, koska mulla oli kiva vaihto, vaikka en hakeutunutkaan bileporukkaan tai löytänyt itselleni sydänystävää maailman toiselta puolelta. Vaihtoonlähtiessä voi oppia itsestään uusia asioita ja mulle yksi niistä on se, että olen aika hyvä olemaan yksin, vaikka aluksi pelkäsin sitä.

torstai 17. tammikuuta 2019

Vaihto-opinnot ohi - ajatuksia tenteistä

Tänään oli mun viimeinen tentti, mikä tarkoittaa sitä, että mun vaihto-opinnot on nyt ohi. Viimeinen luentohan mulla oli jo lähes kuukausi sitten, minkä jälkeen oli pari viikkoa joululomaa ja sen jälkeen pari viikkoa tenttejä. Mun tentit jakautuivat aika pitkälle ajanjaksolle: ensimmäinen oli jo 3.12. ja viimeinen tänään 17.1. eli mulla oli lähes 1,5 kuukautta ensimmäisen ja viimeisen välissä. Tavallaan tämä oli hyvä, koska mulla oli yhdeksän tenttiä tai loppuesseetä, joten kaikkea ei tarvinnut tehdä nyt tammikuun alussa. Toisaalta pieni stressi on ollut päällä marraskuun lopusta asti, vaikka olenkin yrittänyt suhtautua melko rennosti opintoihin täällä, kun arvosanoilla ei ole juurikaan merkitystä. 

Ajattelin käydä vielä vähän läpi tenttejä, sillä osa niistä eroaa jonkin verran suomalaisista. Kerron jotain myös tenttikysymyksistä, sillä opiskelijoilla on tenttiarkisto ja vanhat kysymykset ovat muutenkin saatavilla. Huomautuksena sen verran, että me saatiin käyttää kaksikielistä sanakirjaa (suomi-ranska-suomi) tenteissä (paitsi ranskan kokeessa) ja ehdottomasti kannustan ottamaan sellaisen mukaan, mulle siitä oli ihan tosi paljon apua.Vaikka netti auttaakin tosi paljon muuten, niin koetilanteessa siitä ei ole paljon iloa ja ainakin mä koin, että oli nopeampaa tarkastaa sana suoraan sanakirjasta kuin alkaa pohtia, että mikä se on tai miten sen saa kierrettyä.


Mun ensimmäinen tentti oli 3.12. ranskan kurssin koe, joka on ehkä kummallisin kielikoe, joka mulla on ollut. Koska kurssilla ei oltu käyty paljon spesifejä juttuja, vaan pidettiin esimerkiksi esitelmiä, oli vaikeaa tietää, mitä kokeeseen lopulta tulee. Olimme saaneet joitakin monisteita kurssin aikana ja ne olisi ilmeisesti pitänyt osata melko hyvin ulkoa, esimerkkinä yksi iso tehtävä, johon piti osata vastata kotona lukemamme tekstin mukaisesti. Tämä mittaa toki osaltaan luetunymmärtämistä, mutta tuntui silti jännältä valinnalta opettajalta.

Toisena tenttinä mulla oli elämäni ensimmäinen suullinen tentti Ranskan valta -kurssilta. Konsepti tuntui hieman erikoiselta ensikertalaiselle: päivä oli jaettu puolentunnin osoihin, joiden aikana 5-7 opiskelijaa meni samaan aikaan luokkaan. Kokeeseen osallistuttiin kuitenkin yksi kerrallaan, kun opettaja antoi ensin aiheen, jota sai valmistella viisi minuuttia. Sen jälkeen kysymykseen vastattiin viisi minuuttia, jonka aikana seuraava kokeentekijä sai alkaa valmistautua omaan kokeeseensa. Listalla edettiin aakkosjärjestyksessä, minkä ansiosta ryhmän ensimmäisillä oli koe ohi kymmenessä minuutissa, mutta viimeiset joutuivat odottamaan (ja jännittämään) melko kauan. Oma kysymykseni oli "Kerro Ranskan puolustuksesta 1945 alkaen" ja sain pidettyä tästä aiheesta viiden minuutin puheen, en kuitenkaan tiedä oliko se kovin strukturoitu.

Kolmantena oli saman kurssin "metodologiaosan" kirjallinen koe, jossa piti kertoa Ranskan vallasta presidentti Charles de Gaullen aikana 1958-69. Aikaa oli kaksi tuntia ja tavoitteena oli kirjoittaa essee, jossa on selkeä johdanto ja yhteenveto sekä 2-3 käsittelykappaletta, joissa on yhtä monta alakappaletta. Ranskassa tentit kirjoitetaan kuulakärki- tai mustekynällä, mikä tuotti mulle alkuun vähän ongelmia. Päädyin siis ensin kirjoittamaan tenttini lyijykynällä ja sen jälkeen yritin kirjoittaa päälle kuulakärkikynällä, mikä oli todellakin virhe, sillä aika loppui tässä toiminnassa kesken. Seuraavaan tenttiin "opettelinkin" käyttämään valkoista korjausteippiä. Tämän kurssin arvosana perustuu kirjallisen osion lisäksi myös suulliseen esitelmään, joka pidettiin aiemmin syksyllä.


Ensimmäinen esseenpalautus oli Talouden globalisaatio ja kansainväliset suhteet -kurssille, jonne sain kuin sainkin kirjoitettua kymmenen sivun ranskankielisen esseen - toki hieman isoilla riviväleillä, mutta silti! Aiheena esseeseeni valitsin kolmesta vaihtoehdosta "Jalkapallon MM-kisat - maailmaa yhdistävä vai erottava tekijä?". Tämä essee oli kyllä lähinnä mua itseäni varten, koska halusin tavallaan testata kykyjäni kirjoittaa ranskaksi ja musta oli ihanaa huomata, että pystyin siihen. Esseen ajoitus oli myös vähän vaikea, sillä palautus oli seuraavana maanantaina Strasbourgin ikävän joulumarkkinavälikohtauksen jälkeen, ja senkin takia olen tosi ylpeä itsestäni, että sain esseen lähetettyä.

Viimeinen tentti ennen joulua oli Geopolitiikka-kurssin suullinen tentti. Kurssin toisena tehtävänä oli viiden minuutin esitelmät jostakin geopoliittisesti merkittävästä aiheesta ja itse puhuin Ranskan presidentti Macronin interventioaloitteesta, johon Suomikin liittyi syksyllä mukaan. Valitettavasti tentti ei mennyt ihan putkeen, sillä jouduin ensinnäkin odottamaan omaa vuoroani yli tunnin. Kun vihdoin pääsin huoneeseen, professori käski nostamaan lapun kasasta, jossa oli kysymyksiä. Luettuani kysymyksen: "Millainen on vähemmistöjen tilanne Kiinassa?", ajattelin, että tentti oli omalta osaltani siinä. Päätin sanoa professorille suoraan, etten valitettavasti osaa kertoa juurikaan mitään kyseisestä aiheesta ja hän yllätyksekseni pyysi minua ottamaan uuden kysymyksen, joka onneksi oli tutumpi: "Millaisia kysymyksiä liittyy Euroopan unionin rajoihin?". En tiedä oliko kyseessä vaihtarikohtelu vai saavatko ranskalaisetkin opiskelijat uuden mahdollisuuden. Ajattelin että vika oli huonosti lukemisessani, mutta kävin jälkikäteen muistiinpanoja vielä läpi, enkä löytänyt niistä oikeastaan mitään vastaamaan ensimmäisenä poimimaani kysymykseen.

Suullinen tentti voidaan ilmeisesti järjestää myös niin, että useampi osallistuu samaan aikaan ja tentti on keskustelevampi tai "kilpailuna", jossa nopein saa vastata. Mulla oli tosiaan noille kahdella kurssilla yksilötentti, mikä oli ihan kiva, vaikka toki aikataulujen venyminen ja odottelu olikin vähän ikävää. Suullisessa tentissä pitää mun mielestä myös ehkä tietää enemmän spesifejä juttuja kuin esseemuotoisessa tentissä, jossa on laajemmat kysymykset ja enemmän aikaa miettiä, mikä sopii mulle ehkä paremmin. Ranskalaiset opiskelijat toisaalta vaikuttavat tykkäävän näistä suullisista versioista.


Joululoman jälkeen mulla oli vielä kolme kirjallista tenttiä: ensimmäisenä Euroopan unionin laki, sitten Kansainvälinen politiikka sekä tänään viimeisenä Talouspolitiikka. Kahden tunnin aikana piti vastata yhteen tai kahteen kysymykseen ja jokaisessa tentissä oli yksi ylimääräinen kysymysvaihtoehto. Nämä tentit muistuttivat eniten suomalaisia tenttejä, toisaalta luettavaa oli sivumäärällisesti vähemmän kuin Suomessa, kun ei ollut kirjoja, vaan ainoastaan luentomuistiinpanot. Mun omista muistiinpanoista ei loppujenlopuksi ollut kauheasti iloa, vaikka aktiivisessa oppimisessa niistä oli varmasti apua, vaan käytin surutta ranskalaisopiskelijoiden tekemiä muistiinpanoja. Kuten sanottua, sivumäärällisesti niitä ei ollut ihan hirveästi (40-60 sivua/tentti, minkä lisäksi etsin vähän soveltavaa lisätietoa netistä), mutta mulla meni muistiinpanojen lukemiseen yhtä kauan tai kauemminkin kuin kirjan suomeksi tai ruotsiksi, sillä ranskaksi lukeminen ja omien muistiinpanojen tekeminen samalla on hidasta.

Viime viikon lopulla piti myös palauttaa USA:n ymmärtämisen kurssille essee, jonka ohjepituus oli 5-6 sivua. Kirjoitin itse Tanskan ja Ruotsin militäärisestä suhteesta USA:han toisen maailmansodan jälkeisenä aikana siitä näkökulmasta, että toinen on Nato-jäsen ja toinen ei. Vaihtoehtoisesti olisi saanut osallistua myös suulliseen kokeeseen, mutta koin esseen kirjoittamisen itselleni parempana vaihtoehtona. Tälle kurssille piti tosiaan jo syksyn aikana kirjoittaa ensimmäinen englanninkielinen essee ja siitä ehdin jopa saada jo arvosanankin.

-----------------------

Opinnot ovat nyt siis ohi, mikä tuntuu tavallaan helpottavalta, vaikka toisaalta myös vähän haikealta. Mä palaan Suomeen vasta tammikuun lopussa, sillä mulla on asunto Suomessa vasta helmikuun alusta, joten tässä on aikaa vielä nauttia Keski-Euroopasta jonkin aikaa!