lauantai 12. tammikuuta 2019

Feliz 2019



Tultiin reissusta jo viikko sitten, mutta tän viikon kaksi tenttiä ja essee ovat pitäneet kiireisinä. Juhlistettiin vuoden vaihtumista tosiaan Lissabonissa, jonne päästäksemme me otettiin ensin Poitiersista juna Bordeux'on josta lennettiin uudenvuodenaattona Lissaboniin. Ehdittiin ensimmäisenä illan aikana lähinnä majoittautua ja etsiä ruokapaikka ennen kuin lähdettiin Praça do comércio -aukiolle viettämään uuttavuotta. Aukiolla järjestettiin siis konsertti ja paikalla oli tosi paljon ihmisiä jo noin tuntia ennen puolta yötä. Kun vuosi vaihtui, sain kokea yhden elämäni hienoimmista ilotulituksista, joka kesti noin vartin verran. Me oltiin aika lähellä ja korvatulpat olisi todellakin kannattanut olla, vaikka ei niitä melkein kellään ollutkaan.



Seuraavana aamuna nukuttiin suhteellisen pitkään, koska edellinen päivä oli matkustamisen takia ollut pitkä. Me majoituttiin suhteellisen edullisessa Lisbon Colours -huoneistohotellissa, joka sijaitsee Bairro Alton kaupunginosassa. Kyseessä on "bilekaupunginosa", mutta me saatiin kyllä hyvin nukutuksi jopa uudenvuodenyönä. Bairro Alto on todella keskeinen paikka ja kävellen pääsi kaikkialle mihin haluttiin ja lentokentällekin helposti (ja edullisesti) metrolla. Parasta meidän huoneistossa oli näkymä viidennestä kerroksesta.



Syötyämme huoneeseen tuotu aamupala ja saatuamme itsemme lähtökuntoon lähdettiin kiertelemään pitkin Lissabonin katuja. Koska oli uudenvuodenpäivä, melkein kaikki oli kiinni, mutta kaupunki oli silti tosi vilkkaan oloinen. Ihaninta oli aurinko ja lämpö - mittarin lukema kipusi lähelle kahtakymmentä astetta ja välillä pärjäsin pelkässä villapaidassa. Päätimme myös ottaa ilon irti "Free walking tourista" eli tippeihin perustuvasta kävelykierroksestä, joka ei Lissabonissakaan tuottanut pettymystä. Saimme kuulla paljon Portugalin ja Lissabonin historiasta, seiniä peittävistä koristelaatoista, ravintolasuosituksista sekä neilikkavallankumouksesta.





Alfaman kaupunginosa on oma maailmansa pääkaupungin hektisyydessä.
Kävelykierroksen jälkeen illallistimme Time Out Marketissa, johon on koottu Portugalin parhaimpien kokkien ja ravintoloiden pisteitä. Tultiin paikalle ehkä pahimpaan ruuhka-aikaan ja monille tiskeille oli pitkät jonot ja oli vaikeaa löytää istumapaikka pitkistä pöydistä. Saimme kuitenkin vegepurilaiset tilattua ja pääsimme pöydän ääreen istuman. Time Out Market on hauska konsepti ja selkeästi myös suosittu ihmisten määrästä päätellen.


Söimme myös Pastel de Natat eli perinteiset portugalilaiset leivokset.

Toisen kokonaisen päivän päätimme viettää Sintrassa, joka on kaupunki noin 40 minuutin junamatkan päässä Lissabonista. Julkinen liikenne toimii erittäin hyvin ja liput voi maksaa 0,5 euroa maksavalla Zapping-kortilla, jolle voi ladata rahaa. Junamatka maksaa 1,8 euroa suuntaansa ja Zapping-kortilla kannattaa ehdottomasti olla tuo summa ladattuna jo ennen juna-asemalle menoa, sillä jonot latauslaitteille ja asiakaspalvelupisteille olivat todella pitkät. Myös junaan kannattaa mennä reilusti ennen sen lähtöaikaa, etenkin kesällä junat ovat varmasti todella täynnä, koska niin ne olivat jo nyt joululomasesongilla.


Sintraan saavuttuamme otimme suunnan saman tien kohti Penan palatsia, joka on kaikkine väreineen ja torneineen upea rakennus. Valitettavasti valo-olosuhteet olivat vähän haastavat kuvaamiseen, joten mun kuvista ei välity kaikki se hienous. Me päätettiin ostaa lippu sekä linnan sisälle että puutarhaan, joka kustansi yhteensä 13 euroa. Jos linnan sisustus ei kiinnosta, niin pelkällä puutarhalipullakin pääsee tosi pitkälle linnassa, puutarhalipulla pääsyn oikeuttavan kahvilan terassilta pystyy näkemään paljon. Sisällä kuljimme turistijonossa huoneiden läpi ja jos turisteja on paljon, joutuu linnaan sisälle pääsemistä odottamaan kauan minkä lisäksi linnan kiertäminen on hidasta.




Penan palatsilta lähdettiin kävelemään kylttien mukaisesti vanhan kaupungin suuntaan ja se oli ehdottomasti hyvä päätös, sillä päädyimme maastoreitille, jonka varrella saimme ihastella kauempaa mm. Maurien linnaa ja Regaleiran palatsia, joista ainakin jälkimmäiseen haluaisin vielä joskus palata. Matkan varrella vastaan tuli myös Vila Sassetti, kalliokiipeilijöitä sekä maisemia alas vanhaan kaupunkiin. Reitti lähtee siis Penan palatsin "ankkalammen" uloskäynniltä ja päättyy vanhaan kaupunkiin. Erityisesti alaspäin mennessä se ei ole kovin rankka ja ylöspäin kävelimme Penan palatsin toiselta puolelta pääosin asuinalueita pitkin päätyen palatsin pääportille. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että muutaman kilometrin kävelyn aikana saimme nähdä enemmän, vaikka emme "varsinaisiin kohteisiin" eli palatseihin ja linnoihin ehtineetkään. Kaupungissa kiertää myös turistibussi, jota käyttämällä voi ehtiä useampaan paikkaan halutessaan.

Vila Sassetti
Maurien linna kallion päällä.

Vanhaan kaupunkiin päästyämme kävimme lähinnä enää syömässä ja ihastelimme värikkäitä taloja sekä Sintran kansallispalatsia, minkä jälkeen otimme junan takaisin Lissaboniin.

Viimeisenä kokonaisena päivänä tavoitteena oli käydä Castelo de São Jorgessa eli Pyhän Yrjön kirkossa. Kyseessä on yksi Lissabonin tunnetuimmista nähtävyyksistä. Itsessään linna ei ole niin vaikuttava, sillä jäljellä on enää lähinnä rauniot, mutta sieltä on yleensä todella hyvät näkymät. Meille sattui valitettavasti hyvin sumuinen päivä, mutta uskon, että enemmän olisi harmittanut, jos emme olisi siellä käyneet.

 
Lissabonissa on paljon katutaidetta. Tämä seinänpätkä oli matkalla linnalle.



Viimeisen päivän asialistalla oli myös hyvin syöminen, sillä etukäteen kehutut ruokapaikat, joita olin netistä katsonut, aukesivat uudenvuodentauon jälkeen torstaina. Kävimme kahdessa vegaaniravintolassa, lounaalla Ao 26 - Vegan food projectissa, jossa oli erittäin hyvää ja lounaalla kohtuuhintaista ruokaa sekä illallisella Jardim das Cerejas -ravintolassa, jossa saa vajaalla kymmenellä eurolla buffetin myös illallisaikaan. Illalliselle seuraamme liittyi myös mun vaihtarikaveri Lili, joka sattui saapumaan samana päivänä Lissaboniin.

Ao26:n lounasannokset.
Kolme kokonaista päivää ei millään riitä, eikä se ollut meidän tarkoituskaan. Lissabon on ihana kaupunki ja haluaisin ehdottomasti vielä palata sinne ja päästä myös muualle Portugaliin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti