Yksin vaihdossa

Oli kyse sitten opiskelijavaihdosta toisella asteella (yleisemmin lukio) tai kolmannella (yliopisto/amk), on ainakin mun mielikuvissa iloinen ja nauravainen vaihtariporukka, joka viettää paljon aikaa yhdessä, tekee matkoja ja tietysti bilettää - koska mitä muutakaan vaihdossa tehtäisiin. Mun vaihto ei ole vastannut ollenkaan tätä mielikuvaa ja mä olenkin viimeisen viiden kuukauden aikana ollut paljon yksin. Kaikille tämä ei tietenkään sovi, mutta vaikka mä olen ollut paljon yksin, onnekseni mä olen kuitenkin ollut hyvin vähän yksinäinen. 

Isoin syy ajoittaisiin yksinäisyydentunteisiin on varmasti ollut se, että mä olen täällä asunut ensimmäisen kerran elämässäni yksin. Ensimmäiset 19 vuotta asuin vanhemmilla, sitten vuoden kämppiksen kanssa ja viimeiset kolme vuotta avopuolison kanssa. Tähän olisi tietysti voinut vaikuttaa se, jos olisin asunut kämppisten kanssa. Tykkäsin kuitenkin omasta rauhasta ja yksinasumiskokeilusta (joka kyllä jatkuu Suomessakin, koska vain puolella talouden asukkaista loppuu vaihto tähän), vaikka etenkin aluksi oli vaikea tottua yksinolemiseen.

Asuntolassa on ollut vähän vaikea tutustua muihin, mutta siellä on järjestetty myös erityisiä illanviettoja.

Mulla ei myöskään ole oikeastaan koko elämäni aikana ollut sellaista tilannetta, että en olisi harrastanut mitään. Täällähän mulla on ollut vain kuoro kerran viikossa keskellä päivää, kun Suomessa olen toisinaan ollut joka ilta jossain harrastuksessa. Tämä vaikuttaa tietysti "luontevasti" eteen tuleviin sosiaalisiin tilanteisiin ja syvempien kaverisuhteiden luomiseen sekä tietysti siihen, että onko iltaisin kuinka paljon tekemistä.

Etenkin alkusyksystä vaihtareille järjestettiin paljon ohjelmaa, mm. linna- ja viininmaisteluretki.

Kun puhutaan matkustamisesta, osaltaan vaikuttaa se, että mun poikaystävä on ollut samassa maassa vaihdossa. Ollaan nähty useampi kerta ja tehty myös reissuja yhdessä, joten mun ei ole tarvinnut hakea matkaseuraa muualta. Musta on ollut hyvä, että oltiin vaihdossa samaan aikaan, eikä mua kaduta tämä ratkaisu yhtään. Tän lisäksi mä lähtökohtaisesti tykkään matkustaa yksin (sivuhuomiona: kirjoitan tätä sveitsiläisessä hostellissa, koska päätin lähteä vielä viimeiselle reissulle ennen vaihdon loppua - yksin), mikä tietysti vaikuttaa myös asiaan.

Lokakuinen yksin tehty reissu Luxemburgiin oli mun elämän parhaimpia.

Toki siis ihan henkilökemiat ja kiinnostuksenkohteet vaikuttavat siihen, kenen kanssa kaverustuu ja kenen ei. Mä olen jo aiemmin sanonut, että monet vaihtarit eivät joko osanneet tai jaksaneet puhua ranskaa, mikä ainakin mun kohdalla vaikeutti heihin tutustumista ja osalla tietysti oli mielessä lähinnä se baareissa käyminen, mikä taas ei niin mua kiinnosta. Toisaalta taas ranskalaiset vaikuttavat samalla tavalla hitaasti lämpeäviltä kuin suomalaisetkin, joten olisi tarvittu ehkä rohkeampia aloitteita tai pidempi aika, jotta olisi päässyt tutustumaan useampaan ranskalaiseen.

Vaikka mä olen ollut paljon yksin, niin olen kyllä tehnyt asioita muiden kanssa. Mulla on ollut kavereita vaihdossa ja olen käynyt lounailla, retkillä, baarissa, leffassa jne. Syksyn aikana oli paljon tekemistä ja jonkin yksittäisen viikonlopun lisäksi en muista kokeneeni itseäni yksinäiseksi ennen kuin nyt tammikuussa. Alkukuun luin tentteihin aika intensiivisesti, mutta sen jälkeen mulla ei ole ollut kovin paljon tekemistä. Kaikki mun kaveritkin ovat jo palanneet koteihinsa ja mä taas päätin jäädä vielä tammikuun loppuun asti, sillä meidän asunto vapautuu helmikuun alusta.

Iso kaveriporukka ei tietenkään takaa onnea, sillä ihminen voi olla muiden ympäröimänä, mutta silti yksinäinen. Musta on kuitenkin tärkeää nostaa myös tätä näkökulmaa esiin, koska mulla oli kiva vaihto, vaikka en hakeutunutkaan bileporukkaan tai löytänyt itselleni sydänystävää maailman toiselta puolelta. Vaihtoonlähtiessä voi oppia itsestään uusia asioita ja mulle yksi niistä on se, että olen aika hyvä olemaan yksin, vaikka aluksi pelkäsin sitä.