Luxemburg osa 2: Ihana Vianden ja viikonlopun budjetti

Viandenin kunta sijaitsee Koillis-Luxemburgissa ja se on suosittu turistikohde. Siellä asuu noin 1800 ihmistä, eikä se todellakaan ole mitenkään suuri pinta-alaltaankaan.

Normaalisti matka Viandeniin on suhteellisen helppo: junalla ensin Luxemburgin päärautatieasemalta Diekirchiin, josta bussilla numero 570 Viandeniin. Valitettavasti ainakaan nämä Diekirchin lähijunat eivät poikkeuksellisesti kulkeneet viime viikonloppuna, joten otin ensin bussin numero 290 Mershiin, josta junan Diekirchiin. Luxemburgin julkisen liikenteen sovellus mobiliteit.lu oli kyllä tosi kätevä ja näytti ajantasaisesti eri kulkuvälineet (myöhästyin mm. Merchistä suunnitellusta junasta, koska tuo 290 oli myöhässä), toisin kuin Google maps, jossa osa tiedoista ei pitänyt paikkaansa.

Matka kesti vajaat kaksi tuntia, mutta oli ehdottomasti sen arvoinen. Vianden on täynnä pieniä, värikkäitä omakotitaloja, joiden pihoilla ja ikkunalaudoilla oli kukkia ja sesonkiin sopivia somistuksia, tällä hetkellä syksyisiä ja halloween-koristeita. Mä olin jotenkin niin hämmentynyt kaikesta näkemästäni, etten oikeastaan edes osannut kuvata näitä taloja.

Viandenin isoin nähtävyys on Viandenin linna, jota alettiin rakentaa 1000-luvulla. Siellä vierailee vuosittain noin 200 000 vierailijaa, mikä tekee siitä koko Luxemburgin valtion kädyimmän turistirakennuksen. Linna sijaitsee korkean kukkulan päällä. Huonojalkaisellle kohde ei välttämättä sovi, sillä kiipeäminen ja linnan monet portaat voivat olla haastavia.

Linnassa on erittäin taidokkaasti ja huolella tehty "visitor centre", joka on avattu alle vuosi sitten ja oli ainakin mun mielestä yksi kivoimmista asioista. Siellä on muun muassa pienoismalleja, vanhoja työkaluja ja animaatio linnan vaiheista 1000-luvulta nykypäivään.

Linna oli tosi hieno ulkoapäin ja ihan kiva sisältäkin, oli hauskaa, että siellä oli paljon sisustusta eri huoneissa.

Linnan jälkeen suuntasin lounastamaan ja söin Ancien Cinéma -kahvilassa, jossa ilmeisesti järjestetään myös elokuvanäytöksiä. Kahvilan teemana on muutenkin elokuvat ja erityisesti vanhanajan filmitähdet. Mä söin siellä pizzan sekä join sitruunalimonaadia, jotka maksoivat yhteensä 13,5 euroa.

Lounaalta menin Viandenin toiseen turistikohteeseen köysiradalle. Rata nostaa kävijät 230 metrin korkeudesta 440 metrin korkeuteen hiihtohissimäisillä gondoleilla, jotka lipuvat Viandenilais-kotien yläpuolelta. Köysirata oli ilmeisesti toiseksiviimeistä viikonloppua auki ennen talvikauden taukoa, mutta avautuu taas keväällä. Aikuiselta se olisi maksanut 4,8 euroa edestakaisin ja kuului Luxemburg Cardin hintaan.

Ylhäällä oli vain pieni tasanne ja ravintola, eli tekemistä ei paljonkaan, mutta maisemat tosi upeat!

Vianden oli kaikkinensa ihana ja siellä muutama tunti vierähtikin nopeasti. Sää suosi viime viikonloppuna: sama lämpöaalto, joka oli Suomessakin, nosti läpötilan lähes hellelukemiin Luxemburgissa (onko tämä loppujen lopuksi hyvä asia, on tietysti toinen kysymys...). Samaan aikaan puut olivat kuitenkin jo isolta osin punaisia, keltaisia ja oransseja, mikä teki kylästä vieläkän viihtyisämmän. Käymieni kohteiden lisäksi Viandenissa olisi ollut myös esimerkiksi Victor Hugo -museo, joka on kirjailijan faneille ihan ehdoton kohde, mutta itse en sinne jaksanut mennä.

Paluumatkalla kävin Diekirchissä Luxemburgin sotamuseossa (tai "militäärihistorian museo", Musée National d'Histoire Militaire), jossa painopisteenä oli erityisesti toinen maailmansota, myös siviilien näkökulmasta. Museo oli mielenkiintoinen ja tietysti vähän surullinen, sillä toisen maailmansodan tapahtumat eivät ole missään päin olleet hauskoja. Jonkin verran oli myös kylmän sodan aikaisesta toiminnasta ja sen jälkeisestä ajasta. Museo on isompi kuin ulkoapäin uskoisi ja siellä on parisenkymmentä salia, joissa tilanteita on rekonstruoitu nukein ja aidoin varustein, paljon löytyy myös tekstiä ja lisätietoja. Pääsymaksut ovat aikuiselta 5e ja opiskelijalta 3 euroa, mutta tämäkin museo kuului Luxembourg Cardin piiriin.

Mä olen käyttänyt jo todella paljon ylisanoja Luxemburgia kuvaillessani, mutta mulla oli  tosi onnistunut viikonloppu! Sää oli upea, kohteet kauniita ja pieniä eksymisiä lukuunottamatta kaikki meni oikein mallikkaasti.

Luxemburg voi olla kallis, joten ajattelin vähän vielä summata viikonloppuni budjettia, joka oli mielestäni hyvin kohtuullinen, noin 184 euroa.

Matkustus: bussiliput Strabourg-Luxembourg-Strasbourg = 23,98e
Majoitus: Youth Hostel Luxembourg City kolme yötä aamupalalla 75,45e
Tekeminen: Luxembourg Card = 20e
Ulkona syöminen: kaksi lounasta ja illallista, kakkukahvit = 50,45e
Ruokakauppa: eväitä ja iltapala = 14,08e

= 183,96e

Lisäksi eriteltynä Luxembourg Cardilla tehtyjen juttujen normaalit hinnat opiskelijalle ja aikuiselle lokakuussa 2018. Huomiona, että julkinen liikenne on todella edullista, koko valtion kattava päivälippu on vain 4 euroa tai yksi matka 2 euroa, mikä on tosi hurjaa.

Loppujen lopuksi opiskelijalle Luxemburg Cardin hankkiminen näillä aktiviteeteilla ei ollut niin paljon edullisempaa kuin yksittäisten lippujen ostaminen, mutta parasta oli, että pystyin extemporee menemään esimerkiksi Sotamuseoon, jota näin suositeltavan muita juttuja googlaillessa ja johon ei muuten olisi varmastikaan tullut mentyä.

------

Seuraavaa reissua ei tarvinnutkaan odottaa kauan, sillä mä olen nyt Berliinissä. Tällä kertaa matkaseurana on äiti ja sää reilusti viileämpi, mutta tekemistä ja näkemistä täältäkin löytyy!

Luxemburg osa 1: pääkaupunki Luxemburg

Mä vietin viime viikonlopun Luxemburgissa ja täytyy sanoa, että maa vei kyllä mun sydämen! Kävin kahdessa eri paikassa, pääkaupungissa Luxemburgissa sekä koillisessa sijaitsevassa Viandenissa. Yhdestä postauksesta tulisi niin pitkä, että mä päätin jakaa nämä kaupungit kahdeksi eri postaukseksi.

Luxemburg on siis noin 550 000 asukkaan valtio Keski-Euroopassa, Ranskan, Saksan ja Belgian välissä. Valtion virallisia kieliä ovat luxemburg, saksa ja ranska, mutta näistä jälkimmäinen on dominoiva esimerkiksi siinä suhteessa, että se on lainsäädännön ainut kieli. Luxemburg on yksi EU:n perustajajäsenistä ja siellä valuuttana käytetään euroja. Luxemburg on myös maailman rikkain valtio BKT/asukas mitattuna.

Matka Luxemburgiin alkoi torstaina 14:15 bussilla Strasbourgista. Bussi lähti noin 30 minuuttia myöhässä ja oli perillä Luxemburgissa 18:10, kun sen alunperin piti olla perillä 17:25. Luxemburgissa ihmisten määrä yllätti: tiesin, että kaupunki on pieni, joten oletin, että siellä on hiljaista, mutta tilanne olikin aivan päinvastainen. Suurin osa kaupoista oli juuri mennyt kiinni ja kaduilla aseman ympärillä oli paljon ihmisiä lämpimässä syysillassa. Lähdin vaeltamaan kohti hostellia, mikä ei ollutkaan ihan helppoa, sillä Luxemburg on rakennettu useaan eri tasoon ja ala- ja ylämäkiä riittää. Parinkymmenen minuutin matkaan meni lähemmäs tunti, mutta sain matkanvarrella ihastella hienoja maisemia.

Majoituin kolme yötä Youth Hostel Luxembourg Cityssä, joka on ilmeisesti Luxemburgin kaupungin ainut hostelli. Hostelli on tavallaan vähän syrjässä, mutta se sijaitsee lähellä vanhaakaupunkia, josta on helppo mennä myös keskustaan. Yksi yö neljän hengen jaetussa huoneessa omalla kylppärillä maksoi 25,15 euroa, mikä oli sinänsä aika paljon, mutta toisaalta ihan kohtuullinen hinta suhteellisen kalliissa maassa. Hostellihuoneen hintaan kuului lakanat, jotka piti laittaa itse, muttei pyyhettä, eikä huoneessa ollut edes käsipyyhettä. Hostelli oli oikein siisti ja siellä oli myös kohtuuhintainen ravintola (tofu-nuudeliwok salaattibuffetilla 10,4e), mikä oli tosi kiva, niin ei tarvinnut lähteä pitkän päivän jälkeen etsimään ruokaa. Myös aamupala kuului hintaan ja se sisälsi leipää, päällisiä, muroja, mehua ja kahvia.

Puiden välistä pilkistää Youth Hostel Luxembourg City.

Ensimmäisenä kokonaisena päivänä mä ostin ihan ensimmäiseksi Luxembourg Cardin, joka on koko Luxemburgin valtion kattava turistikortti. Yhden päivän kortti maksaa aikuiselle 13 euroa ja kahden päivän kortti 20 euroa, joten otin samantien kahden päivän kortin. Kortin hintaan kuuluu iso liuta museoita ja muita nähtävyyksiä sekä julkisen liikenteen käyttö koko maassa. Erityisesti alennusryhmiin kuulumattomalle kortin hankkiminen tulee melko varmasti halvemmaksi, kuin yksittäisten pääsylippujen hankkiminen.

Mä lähdin aamupalan jälkeen noin 9:30 kohti modernin taiteen museota Mudamia (Musée d'art moderne Grand-Duc Jean) hyödyntääkseni Luxembourg Cardiani heti. Mä ajattelin ensin kävellä, sillä matkan piti olla reilu 20 minuuttia, mutta päädyin kirjaimellisesti keskelle metsää huonojen polkujen varrelle.

Seuraavaksi yritin julkista liikennettä ja Google mapsin avulla pääsinkin melko lähelle, mutta museon sijaan päädyin bussivarikolle. Vähän matkan päästä meni ratikoita, jolla onneksi pääsi museon pysäkille. Ensimmäisenä vastaan tulee La Philharmonie Luxembourg-rakennus, joten eksyin ensin sinne, mutta lopulta, lähes kahden tunnin jälkeen pääsin perille.

Filharmonia-talo, joka on huomattavasti Mudamia näyttävämpi rakennus.

Modernin taiteen museo oli ihana! Monissa teoksissa oli käytetty liikkuvia elementtejä esimerkiksi veden virtauksen, tuulettimien tai tekniikan avulla. Mä en ollut tällaista koskaan nähnyt, joten yllättäviäkin juttuja löytyi. Museossa oli samana päivänä auennut "Beyond the new" -näyttely, jonka ovat toteuttaneet Hella Jongerius ja Louise Schouwenberg. Näyttelyssä oli yhtenä esineenä Aino ja Alvar Aallon suunnittelema hyvin yksinkertainen seinälle laitettava kupuvalaisin, mutta mun ehdottomasti lempparein teos oli pyörivien tikkujen päissä olevat kirjaimet/tuolit, joista muodostui varjon kautta sana "possibilities".

En huomannut katsoa teoksen nimeä, mutta se on tosiaan Hella Jongerius ja Louise Schouwenbergin näyttelystä "Beyond the new".

Ainut ikävä asia museossa oli se, että siellä oli niin vähän kävijöitä, että museovahdeilla oli aikaa seurata jokaikistä asiakasta. Tämä oli paikoin tosi ahdistavaa, sillä vahdit tulivat toisinaan hyvinkin kiinni teoksia katsellessa, eivätkä tyytyneet seuraamaan huoneen toiselta puolelta tilannetta. Näin jälkikäteen tajusin, että museo olisi ollut alle 26-vuotiaalle opiskelijalle ilmainen, mutta en siis tosiaan maksanut siitä erikseen Luxembourg Cardin takia. Alle 26-vuotiaille (ei-opiskelijoille) museo maksaa 5 euroa ja aikuisille 8 euroa.

Seuraavana suuntasin syömään, sillä lounasaika alkoi jo kolkuttaa, koska seikkailin niin kauan etsiessäni museota. Olin jo etukäteen katsonut vegaanisen intalalaisen Nirvana Cafén, joka tarjoilee buffetin päivittäin 12-14. Normaalihinta on 9,5e, mutta opiskelijalle hinta on 8,5e. Ruoka oli hyvää, mutta ainakin osa ruoista saattaa olla turhan tujuja sellaiselle, joka ei tulisesta ruoasta pidä.

Lounaan jälkeen jatkoin turisteilua ja suuntasin Grundin asuinalueelle, jossa on paljon kuvauksellisia taloja sekä kivirakennelmia. Koska Grund ja "maailman kaunein parveke" sen yläpuolella olivat lähellä hostellia, tuli alueesta nappailtua kuvia vähän joka käänteessä.

Grund sunnuntaiaamun auringossa.

Grundin yläpuolella on Casemates du Bock -linnoitus, jossa menee yhä tänä päivänä 17 kilometriä tunneleita, joista on suojeltu kaupunkia aikanaan. Tunneleiden pääsymaksu kuuluu Luxemboug Cardin hintaan, joten päätin mennä tutustumaan, mutta en ihan ymmärtänyt niiden hienoutta. Jos arvostaa kivitunneleita ja on innostunut sotahistoriasta, niin saattaa pitää kyseisestä paikasta, jota vankan puolustuksensa vuoksi on kutsuttu myös "Pohjoisen Gibratariksi" (tällä nimellä kutsutaan toisaalta toisinaan myös Suomenlinnaa...) Vanhat portaat ovat vuosisatojen saatossa hiotuneet, joten ne ovat hyvinkin liukkaita ja osassa kohtaa on todella pimeää. Normaalit sisäänpääsymaksut ovat 5 euroa opiskelijalta ja 6 euroa aikuiselta.

Osa tunneleista oli valoisia, osa meni syvällä kalliossa, missä oli todella pimeää.

Casemateilta ei ole pitkä matka suurherttuan linnalle. Luxemburg on siis perustuslaillinen monarkia, jota johtaa suurherttua, mikä tekee siitä suurherttuakunnan. Luxemburg onkin lajissaan ainutlaatuinen, vaikka suurherttualla ei olekaan varsinaista poliittista valtaa enää, vaan valta on siirtynyt pääministerille. Luxemburgissa oli parlamenttivaalit viime sunnuntaina ja vaalimainoksia olikin vähän joka paikassa, vaikka varsinaista kampanjointia en nähnytkään.

Suurherttuan linna.

Luxemburgissa on paljon tehtävää ja nähtävää ja ihmeteltävää joka puolella ja erityisesti hyvän sään sattuessa (niin kuin mun viikonloppuna!) ympäriinsä vaeltelu on erittäin hyvää ajanvietettä suhteellisen kompaktissa kaupungissa. Muita varsinaisia turistikohteita Luxemburgin kaupungissa ovat esimerkiksi Notre Damen kirkko, Gëlle Fra -obeliski, joka on ensimmäisen maailman sodan muistomerkki sekä toisen maailmansodan muistomerkki, jonka edessä palaa ikuinen liekki. Maailmansodat runtelivat ilmeisesti koko maata aika pahasti ja sotien arvet näkyvät edelleen juurikin muistomerkkien määrässä. Pienen valtion itsenäisyys ei myöskään ole aina ollut itsestäänselvää isompien suurvaltojen vieressä.

Kaupungintalolla oli perjantai-iltapäivänä useampia hääseurueita. Vasemmalla kohoaa Notre Damen kirkko. 

Ranska on tosiaan Luxemburgissa dominoiva kieli ja sitä näkikin esimerkiksi kauppojen ikkunoissa. Mulla on yksi luxemburgilainen vaihtarituttu, joka toisaalta on alkanut opiskella ranskaa vasta 11-vuotiaana, mikä tuntuu kielen vahvan aseman takia vähän oudolta. Mä käytin Luxemburgissa lähinnä ranskaa, mutta osa esimerkiksi asiakaspalvelijoista vaihtoi englantiin. Saksaa näkyi ja kuului vähiten, luxemburgia ihmiset käyttivät jonkin verran keskenään.

Luxemburgin kaupunki on koti monille EU:n instituutioille ja "EU:n isänä" pidetty Robert Schuman syntyi siellä. Osan instituutioista, kuten Euroopan unionin tuomioistuimen, näin vilaukselta, ehkä niitä pitää käydä vielä tarkemmin katsomassa. Olisi myös saattanut olla hauskaa käydä jollaki opastetulla kierroksella, jossa olisi saanut kuulla enemmän Luxemburgin (niin valtion kuin pääkaupungin) historiasta, mutta ehkä seuraavalla kerralla! Aikaa useammalle pääkaupunkiaktiviteetille ei ollut, sillä vietin tosiaan reissun toisen kokonaisen päivän Viandenin kylässä. Se oli sen verran kiva kokemus, että ei harmita ollenkaan. Kirjoittelen mahdollisimman pian siitä lisää!

Luxemburg on muutenkin välillä melkein naurettavan kaunis ja illan pääkaupungissa päätti vielä upea auringonlasku.

Ensimmäinen koulutehtävä ja ensimmäiset bileet

Nyt on saavutettu se piste, jossa arkielämän tapahtumista kirjoittaminen tuntuu liian tylsältä, mikä on myös johtanut parin viikon blogihiljaisuuteen. En tästä jaksa stressata, vaan kirjoittelen, kun siltä tuntuu! Ajatuksissa on tulevaisuudessa postata ajankohtaisten tapahtumien lisäksi myös vähän käytännön jutuista, kuten vaihto-opintoihin pakkaamisesta, mikä ainakin itselleni tuotti jonkin verran päänvaivaa etukäteen.

Kuulumisista sen verran, että lopulliset kurssivalinnat on nyt tehty ja tentteihin ilmoittauduttu niin nettilomakkeella kuin fyysisellä, allekirjoitetulla paperilla, koska Ranskassa mitään ei voi tehdä yksinkertaisesti :D Palautin äsken myös ensimmäisen kurssityöni otsikolla "Factors shaping voting behavior in the USA and their possible implications for democracy", mikä siis tosiaan on mun ainoalle englanninkieliselle kurssille. Mä olin etukäteen varma, että mun englanti on niin vahva, ettei ranska paljon siihen vaikuta, mutta kyllä kirjoittaessa huomasi, että pitää huolehtia siitä, että esimerkiksi "research" ei muutu "recherch"iksi. Muutoin kursseilta on alkanut tippua deadlineja. Tehtävänä on ainakin kaksi suullista esitelmää, joista toisesta pitää tehdä myös kirjallinen versio, yksi pariesitelmä ja yksi 5-10 sivun essee. Kaikki tietysti ranskaksi.

Viime viikolla meillä oli ensimmäinen tapaaminen "tandemien" kanssa. Jokainen halukas vaihtari sai itselleen ranskalaisen kaverin neljänneltä vuosikurssilta, joista kaikki ovat siis olleet kolmannen opiskeluvuotensa vaihdossa. Mun tandem oli viime vuoden Suomessa, mikä onkin ihan hauskaa, koska pystytään jakamaan juttuja kummankin kotimaasta. Torstaina käytiin neljän tandemparin ja yhden yksittäisen ranskalaisen kanssa syömässä la tarte flambéeta (saksaksi flammenküeche), joka on siis alueen erikoisuus, jota en ollut vielä päässyt maistamaan. Perinteisessä tarte flambéessa on sipulia, ranskankermaa ja ilmeisesti pekoninkaltaista lihaa ohuen, rapeaksi paistetun taikinan päällä. Otettiin jaettavaksi kuutta erilaista tarte flambéeta, joista puolet oli kasvisversioita.

Illallisen jälkeen hajaannuimme eri kotibileisiin ja menin tandem-parini kanssa hänen kaverilleen, jonka kotona oli parisenkymmentä ihmistä. Keski-Euroopassa on ilmeisesti ihan yleistä, että tuodaan esimerkiksi viinipullo yhteiseen pöytään, josta sitten jokainen voi halutessaan käydä täyttelemässä lasiaan, mikä on mielestäni ihan hauska tapa. Olimme "etkoilla" noin yhteen asti, minkä jälkeen siirryimme Sciences Po:n yhteisiin bileisiin La Salamandre -klubille. Mietin vielä ovella, että jaksanko mennä, mutta päätin kuitenkin kokeilla. Klubit ei ole Suomessakaan oikein mun juttu ja voin sanoa, että ainakaan tämä kokemus ei parantanut mielipidettäni. Hirveä meteli ja tungos ja kuumuus ja musiikkikin oli huonoa. Monet muutkin vaihtarit olivat tätä mieltä ja lähdimme klubilta parin tunnin jälkeen, mutta tulipahan testattua! Täällä klubit on aamutunneille asti auki, tuollakin olisi saanut olla kuuteen asti, mikä tuntuu suomalaiselle tosi oudolta, toisaalta illanvietot myös aloitetaan myöhemmin täällä.

Tänään lähden ensimmäiselle matkalle ja suuntana on Luxemburg! On pitänyt niin kiirettä, että en ole hirveästi ehtinyt ottaa selvää, mutta eiköhän sieltä tekemistä löydy pariksi päiväksi.

Mitä ranskalle kuuluu kuukauden jälkeen?

Tänään mä olen tosiaan ollut kuukauden Ranskassa, ja täytyy kyllä sanoa, että aika on kulunut ihan todella nopeasti. Yksi suurimmista syistä vaihtoon lähtemiselle ja juuri Ranskan valitsemiselle oli ranskan kieli. Mä olen lukenut sitä ala-asteelta asti aina vähän huonon motivaation kanssa, joten päähän on vuosista huolimatta tarttunut harmittavan vähän. Blogin nimi "Je ne peux pas... encore" tarkoittaa "En pysty... vielä", mikä kuvaa hyvin lähtötilannetta ranskan kanssa. Tavoitteena onkin palata Suomeen huomattavasti paremman kielitaidon kanssa.

Opinnot

Mun kurssit on melkein kaikki ranskaksi, joten pääsen ihan todelliseen kielikoetukseen lähes päivittäin. Yritän luennoilla tehdä mahdollisimman paljon muistiinpanoja ranskaksi, mutta koska luennoitsija menee koko ajan eteenpäin, mun on usein helpompi pitää ajatus mielessä suomeksi kuin ranskaksi, joten kirjoitan sekaisin näitä kieliä ja välillä sekaan eksyy englantia ja ruotsiakin.  Osasta asioista kirjoitan vain pari sanaa ja jaksamisen mukaan googlaan sen myöhemmin ja käyn paremmalla ajalla läpi. Toisinaan luennoitsija kysyy jonkin selittämänsä asian lopuksi "D'accord?" eli tässä tapauksessa "Kaikki selvää?". Ranskalaiset opiskelijat nyökyttelevät ja mua naurattaa, koska kaikki ei todellakaan ole selvää. Välillä luennoitsija kysyy, onko meillä kysyttävää, ja tekisi mieli sanoa, että toistaisitko kaiken, mitä sanoit viimeisen kahden tunnin aikana. Kuten viime postauksessa sanoin, mä olen kuitenkin saanut ihan hyvin muistiinpanoja tehtyä. Yhdellä hyvin omituisella kurssilla, jonka jätin samantien pois, ranskalaistenkin opiskelijoiden muistiinpanot olivat täynnä kysymysmerkkejä.

Autenttinen pätkä kansainvälistä politiikkaa käsittelevän luennon muistiinpanoista: kolmea kieltä, kirjoitusvirheitä ja puolittaisia ajatuksia. Mielenkiintoisimpien kurssien muistiinpanot puhtaaksikirjoitan jälkikäteen, muiden en...

Vaihtariporukka

Sciences Po:n vaihtarit käyttävät keskenään pääosin englantia, mikä on tosi harmillista. Iso osa käy kuitenkin kurssejaan ainakin osittain ranskaksi, joten edellytyksiä varmasti olisi. Me totuttiin aluksi englannin käyttämiseen, minkä jälkeen on vaikeampi vaihtaa kieltä. Vaihtareista osa ei siis puhu ollenkaan ranskaa, mutta vaikka tällaisia ei olisi ollenkaan porukassa mukana, on kielenä useimmiten silti englanti. Mä olenkin nyt vähän kahden raudan välissä: toisaalta haluaisin hengata enemmän vaihtareiden kanssa, mutta toisaalta haluan puhua mahdollisimman paljon ranskaa. Täällä on joitain tosi mukavia tyyppejä, joihin haluaisin tutustua paremmin, mutta heillä ei ole edes tarkoituksena oppia ranskaa kovin hyvin. Onneksi mulla on jo pari vaihtarikaveria, joiden kanssa ollaan erikseen sovittu, että käytetään vain ranskaa niin pitkälle kuin se on mahdollista.

Harrastukset

Mä aloitin ensimmäisen ranskankielisen harrastukseni! Sciences Po:lla on todella paljon erilaisia kerhoja viinikerhosta väittelyjoukkueeseen ja urheilutiimistä taidekerhoon. Mä päätin mennä mukaan kuoroon, jonka ensimmäiset treenit järjestettiin tällä viikolla. Kontaktien luominen ranskalaisiin opiskelijoihin on huomattavasti helpompaa, kun on joku syy, ja musta on muutenkin kiva olla mukana kuorossa, joten siinä mielessä ihan hyvä kombo! Mä olen pohtinut joitain muitakin kerhoja ja sopivan tullessa vastaan hyvään aikaan, käyn varmasti kokeilemassa.

Asuntola

Naapureihini mulla on ollut melko vähän kontaktia, lähinnä toivotettu rapussa törmätessämme "Bonjour!" tai small talkattu pienesti loputtomalta tuntuvia portaita kiivetessä hissin ollessa rikki (muodollisesti mä asun 7. kerroksessa, mutta käytännössä tämä on 9, sillä ranskalaisilla on outo tapa laittaa ennen ensimmäistä kerrosta -1 "sous-sol" ja 0 "rez-de-chaussée"). Torstai-iltana täällä järjestettiin "tervetulokonsertti", jossa oli vähän puheita, ruokaa ja bändi soittamassa. Mä juttelin siellä parin ranskalaisen kanssa, mutta metelissä ranskan ymmärtäminen on aivan mahdotonta, koska en pysty arvaamaan sanojen loppuja. Jotkut sanoo, että kieltä osaa silloin, kun pystyy riitelemään kyseisellä kielellä, mä sanon, että kieltä osaa silloin, kun pystyy pitämään keskustelua yllä metelissä. Harmillisesti melkein kaikki iltatapahtumat järjestetään baariolosuhteissa musiikin pauhatessa tai paikoissa, joissa melutaso nousee korkealle, joten on tosi vaikea pysyä kärryillä. Me siirryttiin myöhemmin vähän rauhallisempaan paikkaan, ja siellä mun oli huomattavasti helpompi ymmärtää, vaikka en paljon pystynyt osallistumaan keskusteluun. Asuntolalla järjestetään myöhemminkin hengailuiltoja, mikä on tosi kiva muihin tutustumista ajatellen.

Seamer-bändi esiintyi asuntolan tervetulojuhlassa.

------

Omaa ranskantaidon kehitystä on todella vaikeaa arvioida. Huomaan yksittäisiä sanoja, jotka olen oppinut uutena tai jotka ovat palautuneet jostain mielen sopukoista. Mulla on täällä ihan ranskankurssikin, joka alkoi tällä viikolla ja se tuntuu kyllä tosi kivalta tuelta opiskeluun. Kurssilla käsitellään Ranskan kieltä ja kulttuuria esimerkiksi eri medioiden kautta, puhutaan ja kerrataan kielioppia, mikä tulee varmasti tarpeeseen. Seuraavan kuukauden tavoitteeksi mä aion ottaa uusien ranskankielisten kontaktien löytymisen ja kannustan muita vaihtareita vaihtamaan kielen ranskaan.

Vähän opiskelua ja vähän enemmän kummallisuuksia

Suurin osa kursseista pyörähti käyntiin tällä viikolla. Täällä vaihtarit saavat käydä kokeilemassa kaikkia haluamiaan kursseja pari ekaa viikkoa ja vasta sen jälkeen valitaan mitä opiskellaan. Lokakuun alkuun mennessä pitää käydä rekisteröitymässä tentteihin, mikä on siis käytännössä kurssi-ilmoittautuminen. Mä kävin tällä viikolla kymenellä (tai 9,5) luennolla, joista kaksi jätin saman tien pois ja yhden vaihdoin toiseen, sillä sen sisältö muistutti huomattavan paljon jo Suomessa käymääni kurssia. Ensi viikolle jää silti vielä kolme kurssia, joiden luennot eivät vielä alkaneet tällä viikolla. Osa kursseista oli myös ilmoittamatta peruttu, mikä oli ikävää erityisesti kauempaa tulleille.

Tällä hetkellä lukujärjestyksessä on yhdeksän eri kurssia, käsitellen niin Ranskan poliittista järjestelmää, kansainvälisisiä suhteita kuin ranskan kieltäkin. Seitsemän kurssia on ranskaksi, yksi englanniksi ja yksi tosiaan ihan ranskankurssi. Mun pitäisi Erasmus-tukea ajatellen tehdä vähintään viisi opintopistettä jokaista täyttä kuukautta kohden, mikä vajaan viiden kuukauden aikana tarkoittaa 20 opintopistettä. Täällä kurssit ovat 3 ETCS laajuisia ja koska ETCS:ät vastaavat Suomen opintopisteitä, pitää mun tehdä vähintään seitsemän kurssia, joista tulee 21 op. Jotain saattaa siis jäädä vielä poiskin, jos tuntuu liian raskaalta, mutta saa nähdä.

Ranskalaisilla opiskelijoilla on huomattavan paljon vähemmän valinnanvaraa opinnoissaan kuin keskimääräisellä suomalaisopiskelijalla. Täällä on paljon kursseja, jotka ovat pakollisia koko vuosikurssille, mikä tarkoittaa sitä, että näiden kurssien opetus tapahtuu isoissa 200 hengen auditorioissa. Opiskelijat saavat valita muutaman kurssin vapaasti vuodessa ja nämä kurssit järjestetään suosiosta riippuen pienemmissä luokkatiloissa. Me vaihtarit taas saadaan valita melkein kaikkien kurssien välillä, useammalta vuosikurssilta, minkä ansiosta valittavaa löytyy.

Tällä viikolla Strasbourgissa on ollut joka päivä kolmisenkymmentä astetta lämmintä ja sen huomaa myös luentosaleissa, joissa ilma ei vaihdu ja lämpötila lähentelee saunaa. Luokkatiloja ei myöskään saada mitenkään tuuletettua, sillä ne saattavat olla käytössä aivan koko päivän. Siinä missä Suomessa on käytössä akateeminen vartti niin luennon alku- kuin loppupäässä, esim. 10-12 luento on todellisuudessa 10:15-11:45, täällä ne ovat kahden tunnin mittaisia pienellä välitauolla. Hapenpuutteen lisäksi tämä aiheuttaa sen, että sekä opiskelijat että opettajat ovat myöhässä luennoilta, kun edellinen loppuu tasalta ja seuraava alkaa tasalta ja vessassakin pitää jossain välissä käydä.

Täällä luentopäivät voi myös olla pahimmillaan 12 tuntisia, mikä tuntuu aivan järjettömältä. Ensimmäiset luennot nimittäin alkavat kello kahdeksalta aamulla ja viimeiset päättyvät kahdeksalta illalla. Mulla on harvoin ollut Suomessa edes kello 16 jälkeen luentoja, joten tähän systeemiin pitää vähän totutella. Mulla ei toki ole yhtään kahdeksalta alkavaa luentoa ja lukujärjestys on muutenkin ihan inhimillinen, taktikoin niin, että perjantaisin ei edes ole luentoja. Pidemmillä hyppytuinneilla voin tulla kotiin, sillä asun tosiaan alle 10 minuutin päässä SciencesPo:lta.

Järkyttävin asia täällä on se että luentojen pääpointti on monologia pitävä luennoitsija, jonka j.o.k.a.i.s.e.n sanan ranskalaisopiskelijat kopioivat. Mulla on toki vähän ongelmia ymmärtää sisältöjä, mutta olen saanut yllättävän paljon muistiinpanoja tehtyä. Sen verran mitä olen kuitenkin ymmärtänyt puheesta, olen myös ymmärtänyt että kaikki luennoitsijan sanoma ei todellakaan ole ylöskirjattavan arvoista. Yhdellä luennolla katsoimme aiheeseen liittyvää elokuvaa ("Understanding USA" -kurssilla elokuva 13th. Todella vaikuttava ja surullinen elokuva USA:n perustuslain 13. lisäyksestä) ja takanani istuneet ranskalaisopiskelijat näpyttelivät koneillansa siitäkin lähes kaiken. Yksi sana: MIKSI.

Tosiaan, vaikka mua oltiinkin varoiteltu tästä "opetustyylistä", niin mä olen silti vähän järkyttynyt ja jopa vähän vihainen. USA-kurssin opettajista toinen on saksalainen ja toinen usalainen ja he avoimesti kritisoivat tätä tapaa ja aikovatkin tehdä omalla kurssillaan oppimisesta osallistavampaa. Vaikka Suomessakin opiskelijat istuvat useimmiten hiljaa, on siellä kuitenkin aivan erilainen lähtökohta ja näkökulma. Kriittisyyteen, kyseenalaistamiseen ja omaan ajatteluun kannustetaan, täällä tuntuu, että sitä useimmilla luennoilla koitetaan lähinnä kitkeä.

Luennoilla on harvemmin myöskään minkäänlaista teknologiaa käytössä, pari luennoitsijaa on käyttänyt PowerPointia yksittäisten asioiden näyttämiseen ja parilla on ollut useampiakin dioja. Ranskan valtaan liittyvä kurssi on vain vaihtareille suunnattu, joten opettaja puhuu hitaammin ja kirjoittaa myös esimerkiksi nimiä ja vuosilukuja ylös puhuessaan, mikä on todella hyvä. Ranskassahan luvut on vähän vaikeita ja niiden ymmärtämiseen menee aikaa; esimerkiksi 90-luku on "vuodet neljä kahtakymmentä kymmenen".

Kursseista kirjoitan varmasti myöhemmin lisää, kunhan ne lähtevät toden teolla käyntiin. Pelkästään uuteen ajatusmaailmaan ja kieleen tottumiseen menee oma aikansa, joten varsinaisten sisältöjen sisäistäminen ottaa myös aikaa. Mutta alku on jo ihan lupaava!

Europa-Park

Viime sunnuntaina suuntana oli huvipuisto Europa-Park, joka sijaitsee Saksan Rustissa. Strasbourgista matkaa sinne on noin tunnin verran. Europa-Park on avoinna lähes vuoden ympäri, mutta yksi saksalainen vaihtari houkutteli useamman lähtemään mukaan reissuun nyt kun säät ovat vielä hyvät. Sisäänpääsy huvipuistoon sekä kuljetukset edestakaisin olivat 49,5e/henkilö, kun esimerkiksi Pariisin Disneylandiin olisi pelkästä sisäänpääsystä maksaa samana viikonloppuna 63 euroa.

Päivä alkoi aikaisin herätyskellon soidessa 6:30. Pakkasin mukaan vähän eväitä ja suuntasin bussiasemalle. Bussissa laitoin viestiä kaverilleni, jonka kanssa olin aikonut mennä huvipuistoon. Kävi ilmi, että hän oli eksynyt matkalla pyöräillessään bussiasemalle eikä näin ollen ehtinyt bussiin. Mietin hetken, että lähdenkö bussista ja käytän huvipuistolippuni joskus myöhemmin, mutta koska olin jo käyttänyt bussilipun ja tutustunut pariin usalaiseen vaihtariin, päätin lähteä reissuun.

Ensimmäinen näkymä Europa-Parkiin.

Europa-Park on siis jaettu osioihin Euroopan maiden ja alueiden mukaan. Puistosta löytyvät tietysti Saksa ja Ranska ja näiden lisäksi esimerkiksi Hollanti, Itävalta ja Kreikka. Myös Skandinavia on omana alueena ja tässä osiossa on myös siis Suomi (...), toisaalta Islannilla on aivan oma osionsa (...).

Me aloitettiin "Saksasta", jossa käytiin Voletarium-lentoelokuvassa. Kokemuksena tämä oli kyllä oikein huikea ja ehdottomasti yksi päivän kivoimmista jutuista. Voletariumiin jonottaessa toisaalta valkeni, että muutkin halusivat viettää kesän viimeisiä aurinkoisia päiviä huvipuistossa, sillä päädyimme odottamaan noin 45 minuuttia. Seuraavaksi suuntasimme "Italiaan", jossa kävimme Volo da Vinci -laitteessa, jossa osittain piti polkea itse laitetta ilmassa eteenpäin.

Volo da Vincissa.

Koska mun ja uusien tuttavuuksieni mielenkiinnonkohteet ja tarpeet eivät kohdanneet, päätin jatkaa matkaa yksin, kun he päättivät mennä syömään. Europa-Parkin tämän kesän uutuus on CanCan-vuoristorata, joka on saanut innoituksensa Pariisin Moulin Rougesta. Päätin jonoja uhmaten mennä kokeilemaan sitä, vaikka jonon pituutta arvioiva laskuri kertoi ajaksi 90 minuuttia. Europa-Parkissa on useassa laitteessa käytössä ns. "Single rider" -jono, josta siis otetaan täytettä vaunuihin, joissa on yksittäisiä vapaita paikkoja. Valitsin tämän jonon, mutta loppujen lopuksi et tiedä oliko se pidempi kuin tavallinen jono. Päädyin odottamaan kaksi tuntia (!) eikä laite edes ollut kovin kummoinen vaan muistutti lähinnä Linnanmäen Linnunrataa Moulin Rouge -teemalla.

Seuraavana suuntasin niin ikään "Ranskassa" sijaitsevaan Silver Stariin, joka on tarkoitettu huimapäille. Muita kokeilemiani vuoristoratoja olivat Euro-Mir "Venäjällä" sekä "islantilaiset" Blue Fire sekä puuvuoristorata Wodan.

Euro-Mir

Yksi visuaalisesti hienoimmista laitteista oli Arthur-vuoristorata, joka liittyy siis Arthur ja minimoit -elokuvaan. Se on periaatteessa lastenlaite, mutta monet aikuiset menivät siihen keskenään ja niinpä mäkin päätin suunnata sinne, vaikka en kyseisestä elokuvasta mitään tiennytkään. Laite on nimetty yhdeksi maailman parhaaksi koko perheen huvipuistolaitteeksi. Kävin myös "Sveitsissä" Matterhorn Blitz -vuoristoradassa, johon oltiin luotu sveitsiläistä alppikylän tunnelmaa. Moniin laitteisiin "Single rider" -jono toimi ja esimerkiksi Arthuriin jonotin 40 minuutin sijasta 15 minuuttia ja puuvuoristorataan 50 sijasta 25 minuuttia.

Arthur-vuoristoradassa on ulko-osio ja sisällä se menee niin ihmisten päiden yläpuolelta kuin erityisissa somistetuissa tiloissa.

Monissa laitteissa on todella hienot jonotustilat, jotka sopivat laitteen tarinaan. Mä en valitettavasti ottanut kuvia näistä sisätiloista, koska en tiennyt saako niissä kuvata. Ulkona sen sijaan tuli räpsittyä jonkin verran!

"Kreikka"

"Venäjä"

"Skandinavia"

"Islannissa" roskiksissa tekstit olivat neljällä eri kielellä: saksaksi, ranskaksi, englanniksi... ja suomeksi!

"Saksa"

"Portugali"

"Espanja"

Europa-Parkissa riittää todella paljon nähtävää ja tehtävää, sillä se on melko valtava. Laitteita ei ole ylenpalttisesti, mutta erityisesti pitkien jonojen takia niihin ei välttämättä jaksaisi kaikkiin edes mennä vaikka aikaa olisi. Puistossa järjestetään myös kaikenlaista muuta ohjelmaa, on livemusiikkia trioista torvisoittokuntiin, show-esityksiä, musikaaleja, elokuvia ja jopa taitoluistelua.

Puiston maskotit showssa

Päivän viimeisenä laitteena suuntasin Euro-Toweriin, joka on samanlainen, kuin Linnanmäen Panoraama. Siihen ei ollut lainkaan jonoa  ja oli hauska päästä katsomaan puistoa vielä kerran yläilmoista ennen lähtöä.

Näkymää Europa-Towerista. Ylös kaartuva vuoristorata on Silver Star.

Kahdeksan ja puolen tunnin aikana ehdin kymmeneen laitteeseen ja kiertämää lähes koko puiston sen uloimpia, lähinnä lastenalueita sisältäviä, osia lukuunottamatta. Oli jännittävää viettää niin paljon aikaa yksin, mutta se oli oikeastaan tosi kivaa, koska sai nähdä ja tehdä mitä halusi. Toisin tekisin vain sen, etten jonottaisi CanCan-vuoristorataan, sillä tällöin aikaa olisi jäänyt enemmän muulle, mutta pitkistä jonoista huolimatta ehdin nähdä paljon. Loma-ajat ovat tietysti pahimpia ruuhka-aikoja, mutta mikäli jonoja haluaa yrittää välttää, kannattaa puistoon mahdollisuuksien mukaan suunnata arkipäivänä. Netistä näkee myös ajantasaiset jonotustiedot laitteisiin ja puistosta löytyy myös infotauluja, joiden avulla voi vähän taktikoida.

Château du Haut-Kœnigsbourg ja Riquewihr

Tänään meitä lähti bussilastillinen vaihtareita Strasbourgista Haut-Koenigsbourgin linnalle sekä Riquewihrin kuntaan. Nimistään huolimatta nämä molemmat sijaitsevat Ranskan puolella, toki Saksan rajan tuntumassa. Herätyskello soi jo 6:30, sillä bussin oli määrä lähteä kahdeksalta. Pienen odottelun jälkeen pääsimmekin matkaan ja lähes kaikki ilmoittautuneet olivat kyydissä.

Matka Haut-Koenigsbourgin keskiaikaiselle linnalle Orschwilleriin kesti noin tunnin. Linnassa iso osa meistä osallistui ranskankieliselle opastetulle kierrokselle. Meitä oli aivan liikaa, että olisimme kunnolla mahtuneet kuulemaan mitä opas kertoi, jotain kuitenkin tarttui mukaan. Pohjoismaalaiselle mielenkiintoisinta oli ehkä se, että kolmikymenvuotisen sodan aikana ruotsalaiset protestantit tuhosivat linnan, minkä jälkeen se oli pari vuosisataa käyttämättömänä, kunnes se kunnostettiin 1800-luvulla.

Linna ei ollut hienoin näkemäni, mutta ihan mukava alku pävälle. Sää oli aamupäivästä vielä melko viileä, linnalla mittari näytti vain 16 astetta.

Viiniviljelmiä.

Linnalta matka jatkui Riquewihriin, joka on siis pieni, upea kylä itäisessä Ranskassa. Sen keskusta on täynnä pieniä katuja ja kujia värikkäine taloineen ja joka paikassa on putiikkeja, muun muassa valtava ja aivan överi joulukauppa. Myös turistit olivat löytäneet tiensä tänne reilun 1000 asukkaan kylään ja kesällä ruuhkat ovat varmasti huomattavasti pahempia. Meillä oli mukana omat eväät, jotka söimme Riquewihrissä ennen kuin jatkoimme seuraaviin aktiviteetteihin.

Kello 14 aikaan oli vuorossa päivän toinen päätapahtuma linnavierailun lisäksi: viinikellari ja viininmaistelu. Kävimme siis kahdessa eri kellarissa, joissa työntekijät kertoivat meille elsassilaisista viineistä. Paikalliset viinit ovat pääosin valkoviiniä, mutta myös kuohuviiniä tehdään jonkin verran. Punaviinin ja roseen osuus on hyvin pieni, sillä muualta Ranskasta, kuten Bordeaux'sta, löytyy paremmat edellytykset sen tekemiseen.

Pääsimme maistamaan yhteensä seitsemää eri viiniä: kuutta valkoviiniä ja yhtä kuohuviiniä. Lajikkeina oli mm. Riesling, Pinot gris ja Gewurztraminer. Joukossa oli niin kuivempaa kuin makeampaakin viiniä ja mielipiteet pöytäkunnissa viinien parhausjärjestykset erosivat aika tavalla.

Jälkimmäisessä viininmaistelussa pääsimme tutustumaan vähän myös viinin tekoon ja viinitynnyreihin. Valtaviin tynnyreihin mahtuu tuhansia litroja viinejä, mutta tällä hetkellä ne ovat tyhjiä, sillä sadonkorjuu on vasta alkanut.

Päivä oli kaiken kaikkiaan oikein onnistunut. Maksoimme reissusta 15 euroa, mikä oli mielestäni oikein kohtuullinen hinta. Pääsin tutustumaan uusiin ihmisiin ja retkelle uusiin maisemiin, joihin ei varmaankaan olisi muuten tullut lähdettyä. Vaikka reissu oli puolen vuorokauden mittainen, hujahti se kuitenkin ohi nopeasti ja tekemistä oli riittävästi, mutta ei kuitenkaan liikaa!